keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Iloista Vappua!


Iloista Vappua!

Juhlistimme vappua värikkäissä tunnelmissa ja herkuttelimme ystäväperheen kanssa oikein olan takaa. Suolaisia ja makeita herkkuja tuli valmisteltua hieman yli äyräiden, sillä niistä olisi riittänyt isommallekin porukallle. Meitä kun oli vain kahdeksan syömässä. Illan päätteeksi huomasimme, että makeat herkut olivat unohtuneet meiltä kokonaan sivupöydälle, vaikka niitäkin oli yllin kyllin tarjolla.


Jälkikasvu oli päättänyt, että vappuna pitää saada lusikkaleipiä, joten he tekivät pikkuleipäsatsin jo vapun aattona.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Täydellinen ilta - hot pilatesta ja sushia

Kävin kokeilemassa hot pilatesta - ja hurahdin siihen heti : )! Tunti oli kevyttä power pilatesta ihanassa lämmössä ja oli yllättävän tehokas, mutta ei kuitenkaan liian rankka. Tätä täytyy kokeilla uudestaan. Varasinkin heti kaksi seuraavaa hot-tuntia. Olo oli ihanan energinen tunnin jälkeen. Ja ilta huipentui huikeaan sushitarjottimeen : ).

  

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kesäinen kimppu terassilla


Kesäkukkien istutus saa vielä hetken odottaa, mutta terassia koristaa jo kesäinen kimppu viherkasveja.

Grillipizzaa



Ihanaa - aurinkoinen keli sen kuin jatkuu vaan. Terassilla on shortsikelit. Ei muuta kuin pizzaa grillailemaan. Nam, nam!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Karitsan sisäfileet ja muut pääsiäisherkut


Pääsiäisen menu oli varsin perinteinen. Karitsan sisäfileet ruskistuivat grillissä ja maistuivat makoisilta uuniperunoiden ja raikkaan salaatin kera.


Karitsan sisäfileet

8 karitsan sisäfilettä - hyvä määrä on kaksi filettä syöjää kohti

Marinadi

3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
2 rkl Dijon-hunajasinappia
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna
1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna
1 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria myllystä

Poista fileistä kalvo ja sekoita marinadin ainekset keskenään. Sekoita lihat marinadiin ja anna maustua jääkaapissa parisen tuntia. Anna lihan lämmetä huoneen lämmössä puolisen tuntia ennen grillausta.
 

Kuohuviini kruunasi aurinkoisen päivän aterian. Ja jälkiruuaksi oli tarjolla mangokakkua.


Iltapalaksi herkuttelimme munilla ja erilaisilla täytteillä.


Suolaisia ja makeita herkkuja mahan täydeltä : ).

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Välimerellinen piirakka


Iltapalaksi tein välimerellisen feta-pinaatti-tomaatti-oliivipiirakan, joka hävisi samantein viimeistä murua myöten, eli piirakka oli ruokakriitikoiden mieleen : ).

Välimerellinen piirakka

Taikina
2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1 dl vettä

Sekoita ainekset kulhossa ja painele taikina pienehkön vuuan pohjalle. Pistele haarukalla reikiä. Aseta vuoka puoleksi tunniksi jääkaappiin. Paista pelkkää pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia ja lisää sitten täyte.

Täyte
2 pientä banaanisalottisipulia
2 rkl rypsiöljyä
250 g pakastettuja pinaatinlehtiä
3 tomaattia kuutioina
3 rkl mustia oliiveja pilkottuina
4 rkl tuoretta minttua pilkottuna
200 g fetajuustoa kuutioina
suolaa
mustapippuria

3 munaa
3 rkl ranskankermaa
1 rkl vettä

Paista sipuli pehmeäksi ja lisää sitten joukkoon pinaatti, oliivit, minttu, tomaatti, fetajuusto sekä mausteet. Kaada täyte esipaistetulle taikinapohjalle. Kaada päällimmäiseksi munaseos. Paista uunissa noin 25 minuuttia, ja herkkupiirakka on valmis nautittavaksi.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Iloista Pääsiäistä!


Iloista Pääsiäistä!

Pitkästä aikaa olimme kotona koko pääsiäisen. Myöhäinen ajankohta ei oikein houkuttanut tällä kertaa Lapin rinteille. Hyvä näin, sillä pihamaalla riitti tekemistä ja terassitkin oli kiva laittaa kesäkuntoon. Löysin Pentikiltä raikkaat tabletit kesäpöytään ja näin terassin ilme raikastui kertaheitolla.


Ja mikä parasta - kesäkelit saapuivat juuri sopivasti ja saimme korkattua terassikauden alkuun ja aloitettua uintikauden.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Herkuttelua vieraissa


Pääsiäisen ruuat oli hankittu, mutta nyt teki kuitenkin mieli lähteä ulos herkuttelemaan. Summa mutikassa valitsimme sellaisen italialaisen ravintolan, jossa emme olleet vielä käyneet. Saimme varattua pöydän Vaelsasta. Ilta oli hauska ja paikkakin ihan ok - erityisesti alkuruuat ja jälkiruoka olivat onnistuneita.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kauniit lenkkimaisemat


Upea sää, kumpuileva maasto, merenlahden pilkahdukset ja sinivuokot reitin varrella sekä perillä odottava lämmin sauna - tukkoinen olo haihtui heti parin juoksuaskeleen jälkeen. Juoksu kulki kuin siivillä, kun ihastelin ympärillä olevia maisemia. Näin käy usein, kun juoksee uudessa ympäristössä. Ajantaju katoaa, eikä oikein edes ymmärrä olevansa kuntoilemassa : ).


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Uudet lenkkitossut


Kaivoin esiin viime kesänä varastoon ostamani Asicsin Nimbukset. Nyt oli aika vaihtaa uudet tossut alle, sillä juoksukilometrejä on vanhoilla tossuilla kertynyt ihan kohtuullinen määrä. Juoksin illalla kevyen 5,5 km:n lenkin. Juoksu kulki kivasti, vaikka flunssa yrittää väkisin iskeä päälle.

Pääsiäistä odotellessa


Heti aamusta laitoin ruokailutilan uuteen uskoon, ja nyt tilaa hallitsee raikas kevään vihreä. Väri sopii mainiosti pääsiäiseen. Sen vietto alkoikin jo nyt leppoisasti, kun vieraisilla kävi pikkunoitia virpomassa ja tuomassa koristeltuja pajunoksia. Palkaksi noitavieraat saivat tietenkin pääsiäismunia.


Ostin myös Lindtin suklaapupuja ja lampaita pääsiäisherkutteluun.


Pyhiä odotellessa ehdin myös maistaa suklaaherkkujen lisäksi mämmiä.

  

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Virikkeitä lehdistä


Viikonloppuna oli aikaa jälleen lukea läpi erilaisia lehtiä. Sköna Hem ja Lantlivin Mat & Vin ovat suosikkejani. Lehdet tulvivat keväistä valoa ja ihania vinkkejä terassikauteen. Ja tietysti pääsiäisen ruokavinkit otetaan heti käyttöön : ).

Naksuja Japanista


Pitkästä aikaa kävin taas Tokyokanissa, kun mieli teki wasabinaksuja. Etsimäni naksut ovat kuulemma vielä matkalla Suomeen, mutta muutama korvike löytyi onneksi tilalle. Pääsiäisen jälkeen on tehtävä uusi visiitti kauppaan, josko lasti olisi silloin jo perillä.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kodinhankintoja



Taas tuli hulluteltua, mutta tällä kertaa järkevästi. Uudet raikkaanväriset lakanat piristävät makuuhuonetta ja pehmeät pyyhkeet kylpyhuonetta. Kuten kuvan teksti osuvasti kertoo, vietämme kolmasosan elämästämme sängyssä, joten miksi emme panostaisi viihtyvyyteen sängyssäkin.


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tomaattikeitto


Tämä tomaattikeitto on yksi suosikkikeitoistani. Se on ihanan maukas ja sen koostumus täyteläinen.

Tomaatti-chili-valkosipulikeitto

2 prk tomaattimurskaa
1 iso sipuli hienonnettuna
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
2 sellerin vartta ohuina paloina
1 laakerinlehti
2 porkkanaa ohuina siivuina
1 punainen chili pieninä kuutioina
1 rkl tuoretta rosmariinia pilkottuna
1 rkl tuoretta tai kuivattua timjamia
1,2 l vihanneslientä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Laita ison kattilan pohjalle öljyä ja lisää sinne sipulit, selleri, porkkana ja chili. Keitä muutama minuutti. Lisää laakerinlehti, rosmariini ja timjami sekä tomaattimurska ja vihannesliemi. Kuumenna ja anna kiehua kannen alla noin 30-40 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Mausta. Anna keiton jäähtyä hetki ja pyöräytä keittoa tehosekoittimessa, jotta siitä tulee samattisen pehmeää. Kuumenna vielä tarvittaessa.
 
Rapatessa roiskuu

Kun ensimmäistä kertaa tein tätä, oli keittiössä varsinainen kaaos. Näin jälkikäteen voi todeta, että ihan kuin olisi katsonut jotakin hauskaa komediaa. Kaadoin meinaan kuuman keiton tehosekoittimeen, jotta lopputuloksena olisi samettisen pehmeä keitto. Käänsin tehosekoittimen nappia ääriasentoon ja sillä samalla sekunnilla keitto lensi kaaressa ympäri keittiötä, koska kuumuus ponnautti sekoittimen kannen auki. Vaikka kohtuu nopeasti reagoin ja käänsin vekottimen pois päältä, oli tomaattikeittoa siellä sun täällä ja kokin vaatteet punaisia täpliä ja juures- ja vihannesnokareita täynnä. Palovammoilta vältyttiin, mutta siivousoperaatio oli melkoinen. Jälkikasvukin tuli välillä jo ihmettelemään, miksi ihmeessä emme ole vielä heitä kutsuneet ruokailemaan. No keittoa sentään jäi syötäväksikin, joten hieman ennen iltayhdeksää pääsimme vihdoin ja viimein nautiskelemaan herkullisesta sopasta : ).