perjantai 27. kesäkuuta 2014

Loma on aina loma


Loma oli superihana - parasta oli lempeä ja lämmin sää, kun kotona odotti sellaiset kymmenen astetta. Lomalla tuli otettua lähes 400 kuvaa. GoPro-kamera oli myös kovassa käytössä altaassa ja meressä sukellellessa. Sillä tuli upeita otoksia ja videoita. Ja jotta loma ei ihan heti unohtuisi, tuliaisiksi ostin pari kesämekkoa, kolme huivia ja uudet ipanemat. Jälkikasvu löysi kivat käsikorut ja paidat.


Viikko vierähti nopeasti ja pakko se oli vaan kotiin palata. Onneksi loma kuitenkin vielä jatkuu : ).


torstai 26. kesäkuuta 2014

Monipuolista kuntoilua


Kerrankin oli aikaa ja energiaa liikkua monipuolisesti mukavan lämpöisessä säässä. Olosuhteet olivat todella mainiot. Hotellin urheilukeskuksessa oli kuntosali, tenniskentät, squashkenttä, jalkapallokenttä, beachvolley-kenttä, seinäkiipeilyä, pöytätennistä, sulkapalloa ja tietysti tarjolla oli vesiurheilua. Kävin joka aamu juoksemassa, päivällä uimassa meressä, jossa oli kauniin kirkasta vettä ja välillä altaassa. Iltaisin pelasimme yleensä tennistä ja pari kertaa kävimme kuntosalilla.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kaunis Dubrovnik


Iltapäivällä piipahdimme Dubrovnikin vanhassa kaupungissa. Massiivisten muurien sisällä oli turisteja kuhiseva ja leppoisa kaupunki, jossa riitti korkeuseroja.


Kiertelimme kapeita kujia ja ihastelimme avaria aukioita sekä tietysti herkuttelimme paikallisessa ravintolassa ja kahvilassa. Tässä iltapäiväespressot kuoharin kera.
 

Takaisin hotelliin päätimme mennä veneellä ja samalla nauttia mereltä käsin kauniista maisemista.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lomalle Kroatiaan


Nyt on vauhdikas kesäkuu jo yli puolen välin, ja lensimme juhannuksena viikoksi Kroatiaan. Perillä odotti Radisson Blun rentouttava ja monipuolinen hotellialue ja upea huoneisto. Lomakohde oli Dubrovnikista noin 11 km pohjoiseen. Tässä näkyy pieni osa hotellialueesta ja yksi useista eri ulkouima-altaista. Ei muuta kuin bikinit päälle ja altaalle : )!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Söpö Longchamp tuliaisina


Sain söpön tummanruskean Longchampin tuliaisina Barcelonasta. Olinkin jo pidempään etsinyt pientä, sievää laukkua, jonne mahtuvat ne tärkeimmät eli rahat, puhelin ja huulikiilto : ). Ihan yllätys! Syksyn Rooman reissulta voisin etsiä tähän sopivan, hieman isomman version.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Aktiivisuustason seurantaa


Tänään tuli Amazonista pikku paketti, jossa oli Garminin Vivofit -aktiivisuusranneke. Nyt punainen viiva välkkyy merkiksi, ettei tänään ole riittävästi liikuttu. Siinä on mukana sykevyö - helppokäyttöinen perusvempain, joka olisi riittävä, jos siinä olisi mukana vielä matkan ja nopeuden mittausmahdollisuus.

Ennen käyttöönottoa piti syöttää tiedot Garmin Connect -palveluun eli muun muassa paino, sukupuoli, aktiivisuustaso sekä aika, jolloin yleensä menee nukkumaan. Laite seuraa liikkeitä ja näin käyttäjä voi analysoida, miten rauhatonta tai rauhallista uni mihinkin aikaan yöstä on. Perustietojen perusteella laite asettaa käyttäjälle päivittäisen tavoitteen. Nyt täytyisi vaan opetella analysoimaan laitteen tuottamia tietoja.
 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesäruokaa


Ihanaa kun kesällä voi nautiskella ruuasta ulkoterassilla. Tänään tein uuniperunoita loimulohi- ja ranskankerma-yrttitäytteellä. Isot rosamundat suolapedillä uuniin ja muutama täyte maustamaan perunaa. Yksinkertaista, mutta niin herkullista.