keskiviikko 31. elokuuta 2016

Välipala


Nopea välipala on mainio tapa estää totaalinen energiavaje työpäivän tai treenin jälkeen. Tällä kertaa kokeilin luonnonjogurttia, banaania ja Granola-mysliä, johon ei ole lisätty sokeria. Ja tietysti iso lasillinen raikasta vettä :), jota kuluukin päivän mittaan lähes 2,5-3 litraa.



maanantai 29. elokuuta 2016

Kasvis-kalkkunapiirakka


Tämä kasvis-kalkkunapiirakka syntyi sattumalta, kun etsin jääkaapista piirakka-aineksia. Ja nyt tätä on sitten tietoisesti tehty jo useampi kerta, ja aina se maistuu yhtä hyvälle kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tätä tein taas tänään :).

Taikina
2 dl grahamjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä
1 dl kylmää vettä

Sekoita ainekset kulhossa ja painele taikina perinteisen piirakkavuoan pohjalle. Pistele haarukalla reikiä taikinaan. Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi ja tee sillä välin täyte. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia ja lisää sitten täyte.


Täyte
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä murskattuna
öljyä
1 kesäkurpitsa pieninä paloina
nippu vihreää parsaa paloina
rasia kirsikkatomaatteja puolitettuna
150 g kalkkunaleikettä pieninä paloina
suolaa
mustapippuria myllystä

1 pss mozzarella- tai Emmental-raastetta

3 munaa
3-4 rkl ranskankermaa
1 rkl vettä


Kuullota sipulit öljyssä ja lisää sitten muut ainekset ja mausteet. Kaada puolet täytteestä esipaistetulle piirakkapohjalle ja ripottele puolet juustoraasteesta tässä vaiheessa. Kaada sitten loput täytteestä. Sekoita loput juustoraasteesta muna-kermaseokseen ja kaada seos piirakan päälle. Paista uunissa 25 minuuttia. Sitten vaan herkuttelemaan. Tästä meidän ruokakriitikot tykkäävät :).


maanantai 8. elokuuta 2016

Pasteijat halloumisalaatin kera


Kokeilin tehdä iltapalaksi täysjyvätaikinasta pieniä pasteijoita. Niistä tuli yllättävän ruokaisia pienestä koostaan huolimatta. Vinkin tähän löysin Yhteishyvän reseptistä, jota jälleen hitusen sovelsin.


Pasteijat

4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1,5 dl vettä
4 rkl oliiviöljyä

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita vesi sekä öljy joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja laita kylmään noin 20-30 minuutiksi. Tee sillä välin täyte. Ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kauli taikinasta levy. Tee taikinapyörällä siitä noin 12 pientä neliötä. Laita jokaiselle neliölle täytettä ja taittele kolmioiksi. Kauniita neliöitä ei tainnut tulla kuin muutama, joten kauneuspisteitä tämä ruoka ei tainnut juuri saada, mutta maku on tärkeintä :). Painele reunat yhteen sormin. Paista 225-asteessa noin 18-20 minuuttia.


Täyte

1 pieni rasia herkkusieniä
2 sipulia silputtuna
1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pieni rasia kirsikkatomaatteja halkaistuna
3-4 rkl basilikaa silputtuna
100 g Philadelphia-tuorejuustoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Paista sieniä ja sipuleita öljyssä. Lisää tomaatit, basilika ja juusto sekä mausteet.


Täytettä jäi hitusen yli ja se soveltuu vaikka pastakastikkeeksi seuraavana päivänä.

Tarjoile raikkaan ja hedelmäisen halloumisalaatin kera.