lauantai 31. joulukuuta 2016

Uutta vuotta juhlistamassa


Kotikokkailut jäivät tällä kertaa aattoiltana väliin, kun suunnistimme Helsinkiin juhlistamaan uutta vuotta. Tällä kertaa herkuttelimme Salutorgetissa. Proseccoa ja jokirapukeittoa sekä blinejä alkupalaksi ja pääruoaksi paahdettua siikaa hummeririsoton kera. Herkullista! Tämä vuosi 2016 oli siis tässä, ja nyt katse uuteen vuoteen 💜!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Avokado-prosciuttosalaatti


Tänään oli salaattipäivä. Lounaalla kävin Kluuvikadun Fazerin kahvilassa avokadosalaatilla ja illalla tein sitten oman version avokadosalaatista, kun olin saanut treenattua. Vuorossa oli BBG2:n viikko 23 perjantaina vatsacircuit.


Avokado-prosciuttosalaatti

Jääsalaatia
2 avokadoa
100 g prosciuttokinkkua
2 sharonia
1/2 hunajameloni

Lisukkeena oli tarjolla myös minimozzarellapalloja, kotitekoista näkkileipää sekä smoothie 😋.




torstai 29. joulukuuta 2016

Perunalohkot ja marinoidut kanasuikaleet lehtikaalin kera


Uuniperunalohkot punasipulilla höystettynä, marinoituja kanasuikaleita, lehtikaalia ja kotitekoista näkkileipää - eli ihan perusaineksista kokosin maittavan aterian.

Perunalohkot

8 perunaa lohkoina
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Lohko perunat ja aseta uunipellille tai laakeaan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Ripaus suolaa ja mustapippuria sekä loraus oliiviöljyä perunalohkojen päälle. Paista perunoita 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia.



Punasipuliseos perunoiden päälle

Punasipuli suikaleina
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 rkl sokeria 
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1/2 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua sen aikaa huoneen lämmössä, kun peruna paistuvat uunissa. Sekoita seos sitten perunoiden kanssa.



Marinoidut kanasuikaleet

3-4 kanafilettä
suolaa
mustapippuria

Marinadi

3 valkosipulin kynttä murskattuna
4 rkl tuoretta korianteria silputtuna
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 rkl  sweet chili -kastiketta 
1/2 dl oliiviöljyä

Sekoita ainekset ja lisää joukkoon suikaloidut kanafileet anna marinoitua jääkaapissa noin tunti. Paista suikaleet pannulla ja lisää ne uunivuokaan perunoiden joukkoon.



Lehtikaali

4 lehtikaalin lehteä
ripaus suolaa
öljyä paistamiseen

Revi lehtikaalin ruodot pois ja silppua lehdet. Paista niitä hetki öljyssä pannulla ja lisää ne sitten perunoiden ja kanasuikaleiden päälle.

Sitten vaan herkuttelemaan. Tein tarjolle myös uunituoretta näkkileipää, jonka resepti löytyy edellispäivältä. Herkullinen ateria, jonka ehtii hyvin valmistaa arki-iltanakin 😋.



keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Näkkileipä


Tänään tein kotitekoista näkkileipää, joka hupeni todella vauhdikkaasti - se on vaan yksinkertaisesti niin hyvää! Tällä ohjeella saa tehtyä kaksi pellillistä kerralla. Tämä on helppo ja nopea valmistaa, eikä taikinaa tarvitse edes kaulita. Tätä teen varmasti uudestaan 😋.


Näkkileipä

3 dl kaurahiutaleita
2 dl seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
2 dl ruisjauhoja
2 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1,25 dl rypsiöljyä
8 dl lämmintä vettä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen kiertoilmatoiminnolla. Sekoita kaikki ainekset keskenään isossa kulhossa. Anna tekeytyä 10 minuuttia. Kaada löysä taikina kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä taikina tasaiseksi lusikalla. Paista uunissa 10 minuuttia. Tee sitten veitsellä tai taikinapyörällä taikinaan viillot, jotta saat näkkileipäviipaleet. Paista vielä 35-40 minuuttia. Ja sitten herkuttelemaan voin kera. Nam!


tiistai 27. joulukuuta 2016

Savukala-perunasalaatti



Yksinkertainen ruoka on jouluherkkujen ja jouluisten makujen jälkeen valttia 😋. Tänään tein helpon kala-perunasalaatin, sillä jouluaterialta oli jäänyt vielä runsaasti lämminsavulohta, joka piti tietysti hyödyntää ajoissa.

Savukala-perunasalaatti

8 perunaa kuorittuna ja lohkottuna
savukalaa
1/2 punasipuli suikaleina
basilikan lehtiä

Kuori, lohko ja keitä perunat. Kaada ne tarjoiluvuokaan ja lisää joukkoon savukala, punasipulisuikaleet ja basilikan lehdet. Yksinkertaista, mutta toimii!

Nautiskelin kala-perunasalaattia hedelmäisen salaatin ja tuoreen maalaisleivän kera.


maanantai 26. joulukuuta 2016

Treeniä ja jouluruokaa


Jouluaattona ehdin jouluvalmistelujen lomassa tehdä vatsatreenin. Vuorossa oli alkuverryttely ulkona sateessa ja sisällä 30 minuutin nonstop vatsacircuit. Tehokas paketti :) ennen aattoiltaa. Eli tällä hetkellä teen Kayla Itsinesin BBG2-ohjelmaa ensimmäistä kierrosta ja nyt on siis menossa viikko 23. BBG1:stä on takana kolme kierrosta.

Joulupäivänä riitti 40 minuutin kävely. Tapanina oli vuorossa jalkacircuit aamupäivällä ja illalla 40 minuutin LISS. Treenit toivat mukavan piristyksen herkutteluun ja löhöilyyn.

Treenistä huolimatta kaksi ja puoli päivää jouluruokia riittivät kuitenkin minulle. Tapaninpäivän iltana halusin pelkästään raikasta salaattia :).

Hedelmäinen salaatti 

ruukku jääsalaattia
tummia rypäleitä
mango
2 persimonia
1/2 hunajameloni

Yksinkertainen salaatti ilman kastikkeita tai muita lisukkeita oli ykkösjuttu tällä kertaa :).


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulutunnelmia


Tänä jouluna kopioin viime joulun menyyn ja lisäsin mukaan vain muutamia lisukkeita, sillä se tuntui toimivalta ratkaisulta. Päivällä nautiskelimme ensin graavilohileipiä sekä ohrasuurimoista tehtyä uunipuuroa sekahedelmäkiisselin kera. Ilta alkoi perinteisesti shampanjalla ja hitusen myöhemmin glögillä. Sen jälkeen siirryimme ruokapöytään alkupaloja nauttimaan. Sitten oli vuorossa perinteinen jouluillallinen. Tämän jälkeen oli vuorossa illan kohokohta eli tontut jakoivat lahjat :). Pienen tauon jälkeen jaksoimme taas nautiskella pöydän antimista - tällä kertaa makeista herkuista.

Vaalea glögi
omenamehua lämmitettynä
calvadosta
kanelitanko

tarjolle pähkinöitä ja rusinoita 

Alkupalat
juusto-rypäletikut
pateeleipäset
katkarapu-tuorejuustotäytteiset suolakeksit
juomana shampanjaa

Pääruoka
lämminsavulohta
silliä
kinkkua
sinappia
rosollia
lanttulaatikkoa
porkkanalaatikkoa
perunalaatikkoa
juomana shampanjaa ja punaviiniä 

Jälkiruoka
joulutorttuja
stollenia
tummaa taatelikakkua
pipareita
suklaakonvehteja
espanjalaista turronia
juomana teetä tai kahvia

Kodissa oli ihanan jouluinen tunnelma ja ilmassa leijui piparin tuoksu. Joulussa on vaan sitä jotakin :).



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Jouluisia makuja - kalkkunaa ja juureslohkoja


Halusin testata jouluisia makuja jo ennen joulua. Pistin uuniin kilon kalkkunapaistin, jota tarjoilin lanttu-, porkkana- ja punajuurilohkojen kera. Lisukkeena oli vielä couscousia.

Kalkkunan paisto

1 kg kalkkunaa
Kuorrutukseen sinappia ja korppujauhoja

Laita uuni lämpenemään 110 asteeseen. Laita kalkkuna isoon uunipussiin. Paista, kunnes lihan sisälämpötila on 75-77 astetta. Kuorruta kalkkuna sinapilla ja korppujauhoilla. Paista kuorrutettua kalkkunaa 250-asteisessa uunissa vielä noin 10 minuuttia.


Juureslohkot couscousin kera

2 punajuurta
2 lanttua
4 perunaa
3-4 lehtikaalin lehteä
öljyä lehtikaalin paistamiseen

Marinadi

1/2 dl oliiviöljyä
3 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

couscousia
suolaa

Lohko juurekset ja keitä niitä erillisissä kattiloissa (muutoin punajuuri värjää muut) runsaassa vedessä niin, että ne ovat "al dente". Kaada juurekset uunivuokaan. Sekoita marinadi ja kaada vihannesten päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä. Keitä couscous sillä välin. Lisää keitetty couscous paahdettujen juuresten keskelle. Suikaloi lehtikaali ja paista sitä öljyssä pannulla. Kaada lehtikaali paahdettujen juuresten ja keitetyn couscousin päälle ja laita tarjolle kalkkunan kera.


Jouluiset maut houkuttelivat myös maistelemaan jälkiruuaksi saksalaista rommistollenia kahvin cappucinon kera.



keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Simpukkapasta


Pastaruoka pelastaa kiireiset arki-illat, kun pitää saada maukasta ruokaa sukkelasti ja samalla hiilihydraatteja treenien päätteeksi. Tällä kertaa tein mozzarellalla ja pestolla täytettyjä makaroneja salaatin kera. En löytänyt tällä kertaa kaupasta simpukkapastaa, mutta sen sijaan otin pussillisen isoja, värikkäitä makaroneja, jotka oli helppo täyttää.

Simpukkapasta

isoja simpukkamakaroneja
mozzarellapalloja
pestoa
juustoraastatta pinnalle

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Keitä makaronit ohjeen mukaan puolikoviksi. Valuta. Täytä makaronit eli laita pieni nokare pestoa ja päälle mozzarellapala. Aseta makaronit uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kuumenna uunissa noin 10 minuuttia.

Salaatti

jääsalaattia
1/2 hunajameloni kuutioituna
tummia rypäleitä
minimozzarellapalloja


tiistai 13. joulukuuta 2016

Lihamakaronilaatikko


 Lihamakaronilaatikko on niin perusruokaa, että on tainnut ohjekin jäädä laittamatta tänne, mutta nyt sekin asia korjaantuu :). Lisukkeeksi tein capresea eli laitoin tarjolle kirsikkatomaatteja, minimozzarellapalloja sekä basilikaa.


Lihamakaronilaatikko

tummia makaroneja
1/2 tl suolaa

300 g paistijauhelihaa
sipuli silputtuna
suolaa
oreganoa
valkosipulijauhetta
jauhelihamaustetta

4,5 dl maitoa
3 munaa
1/2 suolaa
1/2 paprikajauhetta

parmesan raastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Keitä makaronit ohjeen mukaan. Paista jauheliha ja sipuli. Mausta jauhelihaseos, ja sekoita se keitettyjen makaronien kanssa. Kaada seos uunivuokaan. Vatkaa munat ja maito sekä mausteet. Kaada muna-maitoseos jauhelihamakaronien päälle. Ripottele parmesanraastatta pinnalle. Paista uunin alaosassa 35 minuuttia.



maanantai 12. joulukuuta 2016

Pinaattiletut


Pinaattiletut ovat koko perheen arkiherkkua. Tästä taikinasta tulee noin yhdeksän lettua, jos paistaa isolla pannulla.

Pinaattiletut

300 g pakastepinaattia
tilkka öljyä pinaatin sulattamiseen
6 dl rasvatonta maitoa
2 munaa
3,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1,5 tl suolaa
suolatonta voita paistamiseen

puolukkasurvosta

Sekoita ainekset keskenään ja sitten vaan paistamaan. Herkuttele puolukkahillon kera.