tiistai 31. tammikuuta 2017

Aurinkoiset juomat


Halusin yllättää perheen tekemällä illan aterialle alkujuomat 😋. Nämä sopivat koko perheelle, sillä ne ovat alkoholittomia.


Aurinkoiset juomat talven keskellä

1/3 Russchiania
1/3 3 hedelmän mehua
1/3 omenamehua
jäisiä mustikoita
veriappelsiinia

Kaada juomat lasiin. Lisää joukkoon muutama mustikka ja pala veriappelsiinia. Laita lisäksi appelsiiniviipaleet lasin reunaan.


torstai 26. tammikuuta 2017

Wok


Wokkailu on helppoa ja kivaa. Wokkipannuun voi keräillä sitä, mitä kaapista löytyy. Tässä yksi esimerkki.

Wok

punasipuli suikaleina
parsakaalia pilkottuna ja keitettynä
keltainen paprika suikaleina
herkkusieniä viipaleina
1/2 ananas paloina 
1 pkt tofua paloina tai kanaa suikaleina
1 prk Uncle Ben's sweet and sour -kastiketta
suolaa
soijaa
sweet and sour -kastiketta

paketti nuudeleita

Pilko ainekset ja kypsennä wok-pannulla. Mausta ja lisää kastikepurkki. Keitä nuudelit. Ja ruoka on valmista tuossa tuokiossa.





keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Lohi-pinaattivohvelit


Lohi-pinaattivohveleita teen aina, kun lohta jää yli edelliseltä aterialta. Hyvää ruokaa kun ei poiskaan viitsi turhaan heittää.


Lohi-pinaattivohvelit

3 munaa
4 dl rasvatonta maitoa
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
50 g suolatonta voita sulatettuna
1/2 tl suolaa
1 pss pakastepinaattia sulatettuna
noin 150 g loimulohta tai lämminsavulohta

1 prk creme fraichea tarjolle

Vatkaa maito ja munat. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita hyvin. Lisää sitten voi ja suola. Anna turvota 30 minuuttia huoneen lämmössä. Lisää sitten joukkoon lohi ja pinaatti. Paista vohvelit vohvelipannussa. Tarjoile lämpiminä creme fraichen ja tomaatin kera.


maanantai 23. tammikuuta 2017

Pikkumunakkaat


Nämä ihanan värikkäät pikkumunakkaat sopivat niin aamupalalle kuin iltapalallekin.




Pikkumunakkaat (12 kpl)


10 munaa
parsakaalia keitettynä
punainen paprika
pinaatin lehtiä
tomaatti
parmesan raastetta
pieni punasipuli
herkkusieniä
kovaa cheddaria raasteena
suolaa
mustapippuria
öljyä voiteluun


Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Pilko ainekset ja kiehauta parsaa 3-4 minuuttia. Paista pinaatin lehtiä hetki pannulla. Voitele vuoka. Vatkaa munat. Asettele aineksia vuokiin, mausta ja kaada munaseosta vuokiin. Paista 20 minuuttia.


Tässä seosehdotuksia:

- parsaa + punaista paprikaa
- tomaattia + parmesania
- pinaattia + tomaattia
- paprikaa + sipulia
- pinaattia + sieniä
- parsaa + cheddaria



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Peruna-sipuliletut


Tänään herkuttelimme peruna-sipulilettuja smetanan, punasipulin ja mädin kanssa. Ne maistuvat ruokakriitikoideni mielestä paremmilta kuin blinit. Ja olen kyllä samaa mieltä. Tämä setti ei myöskään ole ihan samanlainen kaloripommi kuin blinit. Ja kuohujuoma sopii erinomaisesti tähän ateriaan. 😀

Peruna-sipuliletut, noin 24 pientä lettua

2 munaa
2 dl maitoa
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
700 g perunoita
1 makea sipuli
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tilliä

suolatonta voita paistamiseen

1 pieni prk siian mätiä
1 prk smetanaa
1 pieni punasipuli silputtuna

Kuori ja keitä perunat. Anna niiden jäähtyä. Vatkaa munat ja maito. Lisää sitten joukkoon jauhot ja suola. Anna seistä huoneenlämmössä 30 minuuttia. Raasta seuraavaksi sipuli ja keitetyt perunat. Lisää raaste taikinaan, kun se on turvonnut puolisen tuntia. Lisää sitten joukkoon tilli ja pippuri. Sekoita. Paista lettupannulla pieniä lettuja molemmilta puolilta.

Tarjoile letut smetanan, punasipulisilpun ja mädin kera. Todella herkullista 😋. Lisukkeeksi tein vielä hedelmäisen salaatin. 💛







Nam!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Juustoherkkuja


Löysin itselleni uuden juustoherkun - vuohenjuustoa samppanjalla 💛. Maku on ihanan pehmeä - liekö johtuu juuri samppanjasta. En tiedä, mutta juusto maistuu kuohuvan juoman kera taivaalliselta. Ihana setti ruokaa laittaessa. Ei haittaa, vaikka ruuan tekeminen hivenen kestäisikin, kun on hyvät eväät. 😊

perjantai 20. tammikuuta 2017

Kasvis-halloumipihvit


Kasvis-halloumipihvien resepti löytyi Pirkasta, mutta sitä piti kyllä tuunailla jonkin verran. Tässä siis oma versioni.

Kasvis-halloumipihvit, noin 20 kpl

2 (noin 300 g) isoa porkkanaa raastettuna (karkeaa raastetta)
200 g parsakaalia raastettuna
200 g halloumia raastettuna
1 rkl mintun lehtiä silputtuna
3 rkl basilikan lehtiä silputtuna
4 munaa
1/4 tl mustapippuria

suolatonta voita paistamiseen

1 prk ranskankermaa tarjolle valmiiden kasvispihvien kera

Pese, kuori ja raasta porkkanat. Raasta parsakaali ja halloumi. Sekoita raasteet ja lisää joukkoon muut aineet. Paista lettupannulla pieniä kasvispihvejä muutama minuutti molemmilta puolin. Tarjoa ranskankerman kera. Lisukkeeksi tein hedelmälautasen - vesimelonia, päärynää ja omenaa.





torstai 19. tammikuuta 2017

Avokadoherkut


Avokado on yksi ehdottomista suosikeistani ruoanlaitossa. Tein siis jälleen avokadorisottoa ja avokadoleipiä. Varsin vihreä illallinen siis 💚😋. Tässä on siis tämän hetken herkkuruokani, jota voisin popsia joka päivä!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Täytetyt paprikat


Tänään tein risotolla ja tummalla soijarouheella täytettyjä paprikoita. Kivan kevyt ja maukas kasvisateria.


Täytetyt paprikat

3 isoa punaista paprikaa

Tumma soijarouhe
0,75 dl tumaa soijarouhetta
1,5 dl kiehuvaa vettä
2 rkl ketsuppia
1 tl jauhelihamaustetta
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
3 rkl lehtipersiljaa silputtuna

Risotto
1/2 makea sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 rkl rypsiöljyä
2 dl risottoriisiä
1,5 dl valkoviiniä
5 dl kiehuvaa vettä
2 rkl kasvisfondia

1 dl parmesania raasteena

Tee ensin risotto. Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää riisi. Kun riisi on lasimaista, lisää viini. Kun viimi on imeytynyt, lisää kasvisfondilla höystettyä vettä vähitellen, kunnes riisi on kypsää eli tähän menee noin 20 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita sitten soijarouheainekset keskenään ja lisää ne risoton joukkoon. Lisää lopuksi parmesan joukkoon. Pese paprikat, leikkaa kannat, puolita ja puhdista ne siemenistä. Aseta puolikkaat folion sisään uunivuoalle ja täytä puolikkaat. Taittele folio kiinni ja paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Ota paprikat foliosta. Tarjoile raikkaan ja hedelmäisen salaatin kera.




sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Porkkanakakku


Porkkanakakku ei kuulosta niin hyvältä kuin se oikeasti on ja maistuu. Se on suorastaan sikahyvää 😋. Ja todella helppotekoinen.

Porkkanakakku

3 porkkanaa (noin 350 g)
3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl rypsiöljyä
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

nokare voita vuoan voiteluun
korppujauhoja

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi, mehukkaaksi raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon raaste ja öljy. Sekoita sitten joukkoon loput kuivat aineet. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, joka on halkaisijaltaan noin 25 cm. Paista 175-asteisessa uunissa 50 minuuttia. Anna jäähtyä. Kumoa tarjoilulautaselle ja kuorruta.


Kuorrutus

50 g suolatonta voita
1 rasia eli 200 g maustamatonta Philadelphia-juustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria

strösseleitä

Sulata voi ja lisää sitten juusto ja sokerit. Sekoita tasaiseksi ja nostele kuorrutus kakun päälle. Koristele strösseleillä. Ja ei kun herkuttelemaan 😋.







Broilerin sisäfileitä ja vuohenjuustoa avokadorisoton kera


Sunnuntailounaaksi valmistin broilerin sisäfileitä vuohenjuuston kera. Lisukkeeksi tein avokadorisottoa ja salaattia. Jälkkäriksi tein porkkanakakkua, josta laitan eri postauksen ohjeineen tämän jälkeen. Tämä kokonaisuus on ehdottomasti yksi suosikeistani.

Salaatin ohje löytyy täältä. Avokadorisoton ohje puolestaan löytyy täältä.

Broilerin sisäfileet vuohenjuuston kera

10-12 ohutta broilerin sisäfilettä
suolaa
mustapippuri
rypsiöljyä paistamiseen

180 g vuohenjuustoa
viikunaglazeeta koristeluun

Mausta fileet ja paista ne kauniin ruskeiksi pannulla. Viipaloi juusto yhtä moneen siivuun ja paista vuohenjuustopalat pannulla. Nostele ne sitten kanapalojen päälle ja koristele glazeella.