maanantai 29. lokakuuta 2018

Riisinuudelipiirakka katkaravuilla


Saksalaisessa Shape-lehdessä oli mainio ruokaohje, jota piti tietysti kokeilla - riisinuudelipiirakka katkaravuilla. Ruoka maistui hyvältä ja nyt sitä on jo kokeiltu muutama kerta. Toisella kerralla unohdin munat joukosta, mutta se ei haitannut lainkaan, mitä nyt proteiinipitoisuus jäi alhaisemmaksi. Tämä on nopea ja helppo valmistaa - arki-illan pelastus.


Riisinuudelipiirakka

1 pkt (noin 150 g) riisinuudeleita
suolaa

150 g pinaattia
öljyä
1 porkkana raastettuna
3 kevätsipulia pilkottuna
2 rkl sitruunamehua
1/2 punttia korianteria
200 g katkarapuja sulatettuna
2 munaa
mustapippuria
1 rkl seesamiöljyä

Keitä riisinuudelit ohjeen mukaan ja lisää hitusen suolaa. Riko nuudelit pieniksi pätkiksi - ei kuitenkaan aivan välttämätöntä. Se on helpommin sanottu kuin tehty - eivät muuten katkea ihan helposti.

Kuumenna pinaatti öljyssä pannulla. Lisää keitettyjen ja valutettujen nuudelien joukkoon kaikki ainekset ja sekoita. Kaada seos piirakkavuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia.


Ja sitten vain herkuttelemaan. 😋

lauantai 20. lokakuuta 2018

Letut kasvistäytteellä


Letut maistuvat aina, ja erityisen hyviltä kasvistäytteellä. Lisukkeeksi laitan usein mozzarellaa, joka lempparini.

Letut

3 munaa
4 dl rasvatonta maitoa
2,5 dl kaurajuomaa
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl suolaa
3 rkl rypsiöljy

1 dl vichyä

voita paistamiseen

Sekoita ainekset ja anna turvota hetkisen. Lisää vichy juuri ennen paistamista. Paista letut.



Kasvistäyte

2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
parsakaalia
rypsiöljyä

Huuhtele kasvikset ja paloittele. Keitä parsaa noin viisi minuuttia. kaada pieni loraus rypsiöljyä uunivuokaan ja lisää kasvikset. Paista noin 200 asteessa 20 minuuttia.





Lettukestit tunnelmavalossa - vielä tarkenee lasitetulla terassillakin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Ohrakasvispaistos


Ohrakasvispaistos kuuluu ehdottomasti suosikkikasvisruokiini. Se on kaiken lisäksi nopea valmistaa ja hyvää myös eväsruoaksi lapsille. Usein leivon rouhesämpylöitä lisukkeeksi. Tämänkin ohjeen löysin Pirkasta, mutta jälleen kerran hiukan sovelsin sitä.

Ohrakasvispaistos

3-4 punajuurta
3-4 porkkanaa
rypsiöljyä

kesäkurpitsa
papuja (jos vaan kotimaisia vielä löytyy - voi toki jättää poiskin)

Kuori ja lohko punajuuret ja porkkanat. Lorauta öljyä uunivuokaan ja laita juurekset vuokaan. Paista niitä 15 minuuttia 200 asteessa. Ota vuoka uunista ja lisää kesäkurpitsapalaset ja pavut pinnalle. Laita päällimmäiseksi yrttiseos.


Yrttiseos

2 valkosipulin kynttä
1 dl lehtipersiljaa
1/2 dl timjamia
1/2 dl ruohosipulia
1 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja lisää kasvisten päälle. Jatka vielä paistamista 15 minuuttia.




Ohralisäke

2 dl rikottuja ohrasuurimoita
kasvisfondia
rypsiöljyä
1,5 l vettä

Laita kattilan pohjalle vähän rypsiöljyä ja kasvisfondia. Lisää ohrasuurimot ja kaada keitetty vesi päälle. Kiehauta ja anna sitten kiehua hiljalleen 20 minuuttia miedolla lämmöllä.

Sekoita keitetyt ohrasuurimot uunissa kypsentyneiden kasvisten joukkoon. Ripottele pinnalle vielä lehtipersiljaa ja voilá - ruoka on valmis.



maanantai 15. lokakuuta 2018

Vuohenjuustolohi



Tämän ohjeen löysin Pirkasta. Lohen, tomaatin, erilaisten yrttien sekä vuohenjuuston yhdistelmä vaikutti mainiolta, joten eikun kokeilemaan. Hyväähän siitä tuli. Tosin hitusen jälleen sovelsin ohjetta ja muuttelin aineksia sopimaan paremmin omaan makuuni.

Vuohenjuustolohi

400-500 g luomulohta
yrttisuolaa
sitruunapippuria
rypsiöljyä

Lorauta vuokaan öljyä ja aseta lohi nahkapuoli alaspäin. Vedä viillot pintaan. Mausta yrttisuolalla ja sitruunapippurilla. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Lisää pinnalle tomaatti-yrttiseos sekä vuohenjuustot. Jatka sitten paistamista 10 minuuttia.

Tomaatti-yrttiseos

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 tomaattia
1-2 rkl öljyä
tuoretta timjamia
basilikaa
lehtipersiljaa
mustapippuria
suolaa



Kuullota silputtua sipulia ja lisää muuta ainekset joukkoon. Lisää seos esipaistetun lohen päälle. Asettele vuohenjuustoviipaleet päällimmäiseksi ja paista vielä 10 minuuttia.



Tarjoile salaatin ja timjamiperunoiden kera.





sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Upea syyspäivä


Syksyn värit ja auringonpaiste kruunasivat tämän sunnuntaiaamun. Puiden lehdet suorastaan loistavat. Ihan kuin niissä olisi valot päällä. Tällaisena päivänä ei vaan voinut käpertyä sohvalle, vaan oli pakko lähteä reippailemaan ja ihastelemaan syksyn värejä.




lauantai 13. lokakuuta 2018

Täytetyt paprikat


Punaista, oranssia ja keltaista - syksyn hehkuvat värit toistuvat tässä ruokaohjeessakin. Tämä värikäs ruoka on herkullista, ja värikkyys on myös osa kattausta, joten poimin ostosreissulla mukaan punaisen, oranssin ja keltaisen paprikan, jotka voi täyttää niillä herkuilla joista itse pitää. Tässä yksi vaihtoehto.

Täytetyt paprikat

3 paprikaa
suolaa
mustapippuria

ruohosipulia
mozzarella palasia
6 kirsikkatomaattia
6-8 savukalkkunaleikettä
6 munaa
vintage cheddar -raastetta
ruohospulia
mustapippuria

Huuhtele paprikat ja puolita ne. Poista siemenet. Ripottele paprikan puolikkaiden pohjalle suolaa ja mustapippuria. Paista niitä 15 minuuttia 200 asteessa. Kaada kertynyt neste pois.


Ripottele esipaistetuille paprikan puolikkaille ruohosipulia, ja riko muna jokaiseen puolikkaaseen. Lisää mozzarellapalasia sekä pilkottuja kirsikkatomaatteja ja kalkkunaleikettä. Ripottele päälle cheddarraastetta, ruohosipulia ja mustapippuria. Paista 15 minuuttia.



Lisukkeeksi tein raejuustoskonsseja, joiden ohje löytyy täältä sekä hedelmäistä salaattia, jossa oli salaatin lisäksi melonia, persimonia ja rypäleitä sekä retiisejä.



perjantai 12. lokakuuta 2018

Pikavisiitti Amsterdamissa


Viikolla piipahdin parin päivän reissulla Amsterdamissa, jossa oli vielä mukavan kesäinen ja leuto keli. Kovin paljon ei vapaa-aikaa ollut, mutta ehdin kuitenkin hitusen kierrellä lähistöllä ja nautiskella ihmisvilinästä ja istuskella ulkona terassilla, jossa tarkeni hyvin. En ole suuri Amsterdam-fani, mutta pakko myöntää, että voisin kyllä yhden viikonlopun täällä viettää ja pyöräillä sekä kierrellä paikkoja ja museoita rauhassa.


Tällä kertaa asustelin keskustan Radisson Blu -hotellissa. Sijainti on mainio, sillä hotellia on käytännössä ihan keskustassa. Hotellin huoneet ovat siistit ja aamiainen hyvä. Plussaa tulee myös kuntosalille, jossa ehdin piipahtaa parina aamuna. Kun menee heti aamukuuden jälkeen, saa treenailla kaikessa rauhassa 😅.



Tässä muutamia yksityiskohtia hotellista. Ihastuin wc-tilojen seinälaattoihin ja huoneen nojatuoliin.


Amsterdamin katukuva on todella värikäs, ja kaikki talot ovat erilaisia. Tämän kuvan linnoitus jäi arvoitukseksi, mutta hauskan näköinen se joka tapauksessa on.



Pyörille oli keksitty kauniit aitaukset.


Prosecco terassilla kruunasi pitkän päivän.


Yksi asia Amsterdamissa jaksaa joka kerta ihmetyttää eli se, miten kannabista ja hassista myydään vapaasti supermarketeissa. Luulen, että tämä on yksi syy siihen, miksi lentokentän turvatarkastus on aivan jumissa.


 Kanaalit ovat kauniita. Tässä aamutuimaan otettu kuva.


Amsterdamin lentokentällä ei juuri shoppailtavaa ole, mutta pikkupurtavaa sentään löytyi eli nautiskelin miniblinejä proseccon kera.


Joitakin tuliaisia kuitenkin ostin: suklaata, vegaaninameja ja juustokeksejä. Täytyy testailla, mitkä maistuvat, niin voin tuoda uuden satsin ensi viikolla, kun reissaillen Amsterdamiin uudestaan.