maanantai 24. joulukuuta 2018

Jouluaatto


Heräsin aattoaamuna jo ennen kuutta. Olin tehnyt edellisenä iltana muistilistan siitä, missä järjestyksessä mitäkin pitää tehdä eli aamiaisen jälkeen "sai suorittaa" 😅. Nautiskelin tosin aamiaista ensin kaikessa rauhassa ennen kuin tein joulutortut, puuron, sekahedelmäkiisselin ja laatikot uuniin.


Lumiukon ja puuron jälkeen lähdimme ulkoilemaan kirpeään pakkaseen. Reippailun jälkeen teimme koko perheen voimin alkupalat valmiiksi ennen kuin laittauduimme aattoiltaa varten. Vieraat tulivat viideltä ja glögi eli lämmintä omenamehua calvadoksella terästettynä odotteli höyryävänä juojia.


Sitten pääsimme herkuttelemaan alkupaloilla. Tällä kertaa tarjolla oli erilaisia coctailtikkuja, lohinappeja sekä pateeleipiä, joissa oli nokare karpalohyytelöä. Ja juomana shampanjaa - yummy 😋.




Pääruoka oli perinteistä jouluruokaa. Seitsemänkiloinen viljaporsaan juhlakinkku, jonka paistoin edellisenä päivänä.


Lanttu- ja porkkanalaatikot otin uunista sopivasti juuri kun vieraat tulivat. Lisäksi tarjolla oli imellettyä perunalaatikkoa ja tavallista perunamuusia.


Pääruuan jälkeen oli pakko pitää pieni hengähdystauko syömisestä ja juomisesta, joten siirryimme olohuoneeseen pukkia odottelemaan.


Lahjoen jaon jälkeen jaksoimme taas herkutella.



Oli jälleen kerran mukava jouluaatto. Nyt on hyvä rauhoittua viettämään joulua 💝.


Lähes perhepotretti - en halunnut ostaa tytöille ugly christmas sweatereita, mutta tässä söpöt sellaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti