sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Täytetyt tomaatit lohen ja hedelmäisen salaatin kera


Sunnuntain lounaan nautiskelimme miehen kanssa tällä kertaa kaksin, kun jälkikasvu oli omissa riennoissaan. Kauppahallista haimme eilen tuoretta kalaa, jonka laitoin uuniin täytettyjen tomaattien kera. Lisukkeeksi teimme hedelmäisen salaatin.

Täytetyt tomaatit

2 isoa pihvitomaattia
pari palaa rouheciabattaa kuutioituna
puolikas mozzarellapallo kuutioituna
basilikaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Leikkaa kannat pois tomaatista ja koverra sisus pois. Jäätelöpallokauhalla tämä sujuu leikiten. Pilko ja sekoita muuta ainekset. Täytä tomaatit ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Niin simppeliä, mutta niin hyvää 😋.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti