sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Piparin tuoksua


Piparien ihana tuoksu tuo joulun tunnelmaa kotiin. Niinpä niitä tehtailtiin monta pellillistä. Itse tykkään ohuen ohuista, pienistä ja hitusen tummista pipareista - ja tietysti itse taikinasta. Tällä kertaa ostimme valmista Sunnuntain piparitaikinaa, jota olen aiempina vuosina käyttänyt. Suunnitelmissa oli tosin kokeilla jotakin uutta ohjetta, mutta joulun kiireissä turvauduin jälleen tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon eli valmistaikinaan. No hyviä niistä silti tuli 😋. Jos jollakulla on tiedossa hyvä esimerkiksi vegaanipiparien resepti, ottaisin sellaisen ilomielin vastaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti