keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Lyhyt visitti Bratislavassa


Piipahdin pariksi päiväksi Bratislavaan. Ensin lento Wieniin ja sieltä autolla noin tunnin ajomatka Bratislavaan. Näppärää. Ensi vaikutelma oli varsin sympaattinen. Tänne pitäisi tulla uudelleen vaikka viikonlopuksi, että ehtisi katsella kaupunkia hitusen tarkemmin. Torin laidalla oleva Radisson-hotelli oli ihan  kohtuullinen, vaikka vanha rakennus olikin. Sijainti ja monipuolinen aamiainen olivat hotellin parasta antia. Oma huoneeni oli todella iso ja minulla oli oma iso terassi, josta oli kivat näkymät, joten ei siinäkään ollut valittamista. Voisin tulla siis toistekin.




sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Ihanaa Äitienpäivää


Ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille 💛!

Omani alkoi rennosti kotosalla ihanalla aamiaisella. Sain äitienpäivälahjaksi kauniin, itsetehdyn kortin ja Niken lyhythihaisen treenipaidan. Se tulikin tarpeen, sillä minulla on pääasiassa vain toppeja, hihattomia tai pitkähihaisia paitoja. Hitusen viileämpään säähän tuo paita sopii mainiosti. tällaiset hyödylliset lahjat ovat eritysesti mieleeni.


Aamiaisen jälkeen lähdimme ihastelemaan kirsikkapuita ja japanilaistyylistä puutarhaa sekä nautiskelemaan kuohuvasta merenrantaan. Iltapäiväksi palasimme kotiterassille herkuttelemaan. Ihanan rento, aurinkoinen päivä. Kiitos rakkaat!


tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappubrunssi


Jo vappuaattoiltana aloitimme vappupäivän brunssin valmistelut ja koristelut. Vappupäivän aamuna olimme myös kohtuuaikaisin jalkeilla, sillä parit piirakat ja salaatit sekä muut tarjottavat ja valmistelut piti saada valmiiksi klo 11 mennessä.  Ystäväperhe oli tulossa vierailulle, ja meitä oli yhteensä yhdeksän, joten ruokaa ja naposteltavaa oli siis varattava jonkin verran.


Vappupäivän brunssi

Feta-tomaatti-pinaattipirakka
Kesäkurpitsa-paprika-kalkkunapiirakka
Meloni-retiisi-rypäle-kanasalaatti
Kirsikkatomaatteja, kurkku- ja paprikasuikaleita ja dippikastike
Nakkikolmioita
Valkosipulioliiveja
Mozzarellapalloja
Salamia
Mansikoita
Rypäleitä
Mustikoita
Popcornia
Pähkinöitä
Riisikakkuja
Donitseja

Juomapuoli

Simaa
Jarritos yms. limsaa
Kuohuvaa
Cappucinoa
Teetä