torstai 30. joulukuuta 2021

Härkäpapua ja ruokakauraa



Joulun herkuttelun ja perinteisten ruokien jälkeen maistuu vuorostaan kevyempi kasvisruoka. Erilaisista härkäpapuvalmisteista syntyy mainio ruoka hetkessä. Beanit on yksi suosikeistani, ja erityisesti sen Naku-suikaleet, joita ei tällä kertaa löytynyt kaupasta.

Härkäpapua marinadissa ja ruokakauraa - 3 hlölle
 
250 g härkäpapurouhetta tai -suikaleita esim. Beanit
Maustamatonta tofua palasina, jos haluat tätä ruokaisemmaksi
Seesamiöljyä paistamiseen

Marinadi

3 rkl tamarinsoijaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl kookossokeria
pala inkivääriä ohuina suikaleina tai valmista inkiväärimurskaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
puolikas punainen chili renkaina tai hienonnettuna

1 porkkana - ohuita suikaleita juustohöylällä
kevätsipulia

Ruokakauraa, kvinoaa tai basmatiriisiä

Lämmitä härkäpapurouhetta ja tofua seesamiöljyssä esim. wokkipannussa. Sekoita marinadin ainekset ja kaada ne wokkipannuun. Lämmitä seos. Keitä ruokakaura ohjeen mukaisesti. Myös kvinoa ja basmatiriisi sopivat tämän ruuan seuraksi. Kuori porkkana ja vedä esim. juustohöylällä pitkiä suikaleita. Huuhdo ja pilko kevätsipuli. Laita porkkana ja sipuli tarjolle pöytään. Ne raikastavat ja kruunaavat tämän ruuan.  




sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Tumma taatelikakku - gluteeniton herkku


Olen kokeillut montaa eri taatelikakkuversiota, mutta tämä taitaa olla paras niistä. Tein sen tänään jälkkäriksi. Ihanan mehukas kakku. Ei ole joulua ilman taatelikakua. 

Tumma taatelikakku - ja nyt myös gluteenittomana

250 g siemenettömiä taateleita
2 dl vettä
1 dl kookossokeria
200 g suolatonta voita
2 munaa
1 prk kermaviiliä
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
3 dl tummaa riisijauhoa
1 dl gluteenitonta vaalea jauhoseosta

gluteenitonta korppujauhoa ja rasvaa vuokaa varten

Keitä taatelit pehmeiksi vedessä miedolla lämmöllä. Lisää sokeri ja jäähdytä seosta hetken aikaa, ja sekoita sitten voi joukkoon. Lisää munat yksitellen, seuraavaksi kermaviili sekä lopuksi jauhoseos.

Kaada taikina perinteiseen voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa tunti. Jäähdytä kakkua hetken vuuassa ennen kuin kaadat sen tarjoilulautaselle. Kun kakku on jäähtynyt kokonaan, ripottele päälle tomusokeria. Sitten herkuttelemaan!

Tein siis tästä helposti gluteenittoman ja vähemmän makean, kun korvasin valkoisen sokerin kookossokerilla ja vehnäjauhot 3 dl:lla tummaa riisijauhoa ja 1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta.

perjantai 24. joulukuuta 2021

Tofupaistos kinkun korvikkeena joulupöydässä



Tänä jouluna kokeilin tofupaistosta, koska osa jouluvieraista on kasvislinjalla. Tässä on hyvä vaihtoehto kinkun korvaamiseksi. Ohje löytyi Yhteishyvästä, mutta hitusen muutin sitä, että sain siitä gluteenittoman.

Gluteeniton tofupaistos

2 salottisipulia silputtuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 punainen chili hienonnettuna
rypsiöljyä paistamiseen

Kuullota sipulia ja chiliä pannulla 
2 pkt kylmäsavustettua tofua esim. Jalotofua
1 dl gluteenitonta korppujauhoa
0,5 dl perunajauhoja
1,5 rkl tamarinsoijaa
1 rkl kookossokeria
2 rkl rypsiöljyä
1 tl paparikajauhetta
0,5 dl tuoretta timjamia
0,5 tl mustapippuria myllystä
ripaus chili explosion -jauhetta

Kuorrutus
Hunajalla maustettua Dijon-sinappia
Gluteenitonta korppujauhoa

Kuori ja hienonna sipulit. Huuhtele chili, poista siemenet ja hienonna. Kuullota sipulit ja chili rypsiöljyssä. Lisää kaikki tofupaistoksen ainekset tehosekoittimeen ja muotoile taikina uunivuokaan. Paista sitä 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Levitä sitten paistoksen pintaan hunaja ja kuorruta korppujauholla. Ruskista vielä 250-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Viipaloi paistos ja tarjoile kuumana tai kylmänä.


torstai 23. joulukuuta 2021

Joulu uudessa kodissa


Keväällä muutimme 20 vuoden omakotitalossa asumisen jälkeen väliaikaiseen kotiin, ja mietin usein pitkin syksyä, miten saan kodista jouluisen ja tuleeko sitä ihanaa joulufiilistä lainkaan, mutta turhaan huolehdin. Saimme tehtyä kodista omannäköisen, viihtyisän ja jouluisen kodin, jossa on rauhaisa tunnelma. Your home is where your heart is 💝.  





Ihanaa Joulua!

torstai 30. syyskuuta 2021

Kesälomareissulla Ruotsissa - upeita päiväretkikohteita Tukholman lähellä

Kesällä reissasimme Ruotsissa peräti kolmeen otteeseen, kun sinne oli helppo lentää eikä ollut mitään matkustusrajoituksia ja siellä pandemiatilanne oli parempi kuin koti-Suomessa. Ylläoleva kukkakuva on Gripsholmin linnasta, joka kannataa ehdottomasti nähdä. Tuonnempana tässä postauksessa lisää kuvia sieltä.

Majoituimme tuttuun tapaan Radisson Blu Waterfrontissa. Hotellin ylemmän kerroksen huoneista on niin upeat näkymät Tukholmaan. Ja mikä tärkeintä - hotellissa on kohtuullisen kokoinen kuntosali ja aivan loistava aamiainen 😀.

Otimme kentältä auton, joten sillä ajelimme Tukholman lähiseutuja ja kävimme visiiteillä eri pikkukaupungeissa ja kylissä. Yksi upeimmista kohteista ehdottomasti oli allaolevissa kuvissa oleva idyllinen Mariefredin kaupunki ja Gripsholmin linna.





Muita ihania kohteita ja käymisen arvoisia päiväretkikohteita Tukholmasta käsin on monta - tässä muutama paikka listattuna: 

Ruotsin vanhin kaupunki Sigtuna, jossa on ihania kahviloita, pikkuputiikkeja, kaunis rantakatu ja kauniit linnan rauniot. Se on lähellä Arlandaa, joten siellä pistäytyy helposti heti matkan alussa tai vaikka lähtiessä.








Steninge Slottsby, jossa on kaunis pieni linna, ihana iso lato, jossa on muun muassa ravintola-kahvila, sisustusliike, kukkapuoti ja taidegalleria.


Skoklosterin linna sijaitsee Sigtunasta noin 26 km luoteeseen. Kaunis linna ja sen alue olivat ehdottomasta käymisen arvoisia. Linnaan oli ilmainen sisäänpääsy.


Tunsin oloni ihan linnan neidoksi 😀.








Linna on erittäin hyvin säilynyt ja siellä on paljon kauniita yksityiskohtia. 








Trosa on ihana pieni rantakaupunki, josta löytyy monenmoista kahvilaa, ravintolaa ja putiikkia. Sen  lähellä on myös tutustumisen arvoinen Tullgarnin linna.





Tullgarnin linna








Säätkin olivat kohdillaan 💛.

Syyskuussa jatkoimme Tukholman lähialueisiin tutustumista ja linnakierrosta.

Vaxholm







Södertunan linna Gnestassa

Tässä olisi oiva kohde rauhalliselle pitkälle viikonlopulle.









Mörkö

Monesti Ruotsissa ajaessamme olemme nauraneet tälle Mörkö-nimelle ja nyt päätimme vilkaista, mitä sieltä löytyy. Tässä kuvasatoa sieltä.












Rosersbergin linna

Rosersbergin linna on lähellä Sigtunaa ja Arlandaa, joten siellä on helppo pistäytyä. Tämä on yksi niistä linnoista, joka on muutettu hotelliksi. Mikäpä täällä olisi viettää viikonloppua.





Allaoleva kuvia vierailustamme Uppsalassa.









Muita kivoja päiväretkikohteita ovat esimerkiksi Saltsjöbadet, Värmdö ja Gustavberg. Ja Tukholmassa ja ihan sen liepeillä on tietysti monta vierailun arvoista linnaa.

Tukholman reissun yhteydessä tulee usein piipahdettua myös Stockholm Quality Outletissä Barkarbyssä. Niin tälläkin kertaa. Aina sieltä jotain kivaa löytyy matkaan.


Ihania lomamuistoja jälleen kerran 💗