maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukalenteri hankittu


Nyt on joulukalenterikin hankittu ja ripustettu silkkinauhalla keittiön seinälle odottamaan ensimmäisen luukun avausta. Kalenteri on niin kaunis design-kalenteri, etten tiedä, raaskiiko sen luukkuja edes avata :). Saa nähdä, millaisia ihania yllätyksiä luukuista oikein löytyykään.


torstai 26. marraskuuta 2015

Piparin tuoksua


Nyt on leivottu ja popsittu joulun ensimmäiset piparit. Jo taikina maistuu niin hyvältä, ettei aina malta nostella pipareita pellille :). Onneksi sentään saimme suuren osan paistettuakin. Ensimmäinen pellillinen pipareita oli sopivan vaaleita, ja toisesta tuli "tumma edition". Itse tykkään näistä hitusen tummemmista, mutta muut ovat vaaleiden kannalla. Pipareista tuli aivan ihastuttava joulun tuoksu koko taloon. Pian teemme varmasti toisen satsin, sillä löysimme uusia kivoja piparimuottejakin, joita pitää tietysti päästä pian kokeilemaan.




tiistai 24. marraskuuta 2015

Kirkasvalosta tehoa päivään


No nyt on valoa, sillä hankimme viimeinkin kirkasvalon. Aamupalalla saamme nyt aimo annoksen energiaa valosta. Siinä on viisiportainen valon säätö ja valotehoa maksimissaan 10 000 luxia. Ostimme helposti siirrettävän laitteen, sillä ajattelin, että sitä voisi hyödyntää myös circuit-treeneissä. Nähtäväksi jää, millaisia vaikutuksia valolla on. Olen käyttänyt sitä nyt satunnaisesti muutaman päivän, joten vielä en osaa sanoa sen vaikutuksesta. Toisaalta pari viime yötä olen nukkunut mielestäni kevyemmin. Olen kyllä yleensäkin pirteänä heti aamusta ja energiatasot on kohdillaan :).



maanantai 23. marraskuuta 2015

Valoa ja joulutunnelmaa pikkuhiljaa


On niin pimeää, että nyt oli aika laittaa jouluvalot sisälle. Tämä kirkas valokranssi päätyi ruokailutilaan. Olohuoneen isoja ikkunoita reunustin valosarjalla. Tytötkin laittoivat omiin huoneisiinsa tähtilamput loistamaan.


Samalla aloitin jo pienesti joulutunnelman luomisen muutamilla koristeilla. Ja terassille hankin pari sypressiä tuomaan hitusen vihreyttä ja vehreyttä.


Ihan kaikkia koristeita en sentään vielä ottanut esille, vaikka useana vuonna on talo ollut joulutällingissä hyvinkin ajoissa. Tästä se lähtee pikkuhiljaa.



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talviuintikausi vauhtiin


Yön aikana on satanut muutama lumihiutale, ja maa on paikoin kevyesti lumessa. Nyt on siis oiva hetki aloittaa talviuintikausi. Viime pulahduksesta veteen onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin sitkeän flunssan vuoksi. Nyt teki kuitenkin ihan mieli pulahtaa veteen, kun olin aamun touhunnut siivouksen parissa. Bikinit päälle, tossut jalkaan ja pulahdus raikkaaseen veteen. Se oli kyllä hyytävän kylmää, mutta ei sentään jäässä vielä :).


perjantai 20. marraskuuta 2015

Värikäs pastasalaatti


Usein tulee tilanteita, kun haluaisi vain nautiskella hyvästä ruuasta, mutta ei millään jaksaisi kuluttaa paljon aikaa ruokaostoksilla saatikka sitä valmistaessa. Valmisruokakaan ei ole ratkaisu, johon viitsisi turvautua. Ratkaisuna on nopea ja maukas pastasalaatti. Tässä yksi versio värikkäästä pastasalaatista.


Värikäs pastasalaatti

pussillinen pastaa
punasipuli suikaleina
vihreitä oliiveja
basilikasilppua
villirukolaa
kirsikkatomaatteja
tummia rypäleitä
verkkomelonia
prosciutto-kinkkua

Keitä pasta ohjeen mukaan. Pilko muut ainekset sillä välin. Sekoita kaikki salaattiainekset tarjoilukulhossa ja nautiskele uunituoreen maalaisleivän kera :). Herkullista ja hyvää!


Tällä kertaa löysin hauskaa rusettipastaa, jossa raidat on tehty mustekalan musteesta.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Väriä treeniin


Jotakin uutta puhtia piti keksiä treeniin. Valoisan turkoosit toppi ja treenipaita sopivat hyvin kesällä ostamiini trikoihin, ja niinpä ne päätyivät lauantain ostosreissulta kotiin. Nuo kaikki ovat Niken mallistosta, sillä olen jotenkin tykästynyt Niken treenivaatteisiin. Niissä on hinta-laatusuhde kohdillaan. Ja tällä kertaa myös värit :).

Ainakin aamun circuit-treeni tuo asu päällä sujui mallikkaasti, ja olo oli energinen aikaisesta herätyksestä huolimatta. Päiväni siis alkoi jo klo 5.30 vatsa-käsi-circuittreenillä. Siitä oli hyvä aloittaa työviikko tehokkaasti :).

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ensimmäiset joulutortut paistettu ja maistettu


Niin se vaan joulutunnelma hiipii vaivihkaa esiin. Ollaanhan sitä jo marraskuun puolivälissä, ja jouluun on enää reipas kuukausi.


Joulukoristeita tai -valoja en ole vielä ottanut esiin, mutta ensimmäiset joulutortut on nyt paistettu ja maistettu. Voi että, kun ne maistuvat herkullisilta uunituoreina :).



Tämä on kyllä aika paha rasti. Juuri kun on treenaamisessa siinä pisteessä, että tuloksia alkaa näkyä, iskee flunssakausi ja joulu - ja sehän tietää ylimääräistä herkuttelua, jota on vaan niin vaikea vastustaa. No, kilo sinne tai tänne ei paljoa haittaa :). Kyllä elämästä pitää voida nauttia silloin, kun siltä tuntuu, eikös vaan :).

Joulukausi kotona alkaa siis aina herkuttelemalla, ja siitä voi luontevasti lähteä joulua suunnittelemaan ja kotia koristelemaan. Vinkkejä lähdin tällä kertaa hakemaan Ellen mat&vin -lehdestä joulutorttua mutustellen.



lauantai 14. marraskuuta 2015

Luontokuvausta lenkillä


Nyt alkaa flunssa olla toivon mukaan ohi, ja uusi treeniputki on hyvin aluillaan. Olen aloittanut alusta Kayla Itsinesin 12 viikon circuit-treeniohjelman, ja aina välipäivinä on vuorossa palauttava lenkki. Ne ovatkin todella tarpeen, sillä treenit ovat tuntuneet flunssajakson jälkeen yllättävän kovilta. Tällä kertaa ihastelin ympäröivää luontoa ja ehdin napsimaan kuviakin matkan varrelta :).

Pray for Paris


Aika järkyttyneenä katsoin aamun uutisvirtaa. On täysin mahdotonta ymmärtää, miten joku ryhtyy tuollaiseen. Tässä tilanteessa ei löydy oikeita sanoja - on vain erilaisia risteileviä ajatuksia täynnä kysymysmerkkejä. Voi kun ihmiset pitäisivät kaiken tuon pahan energian hyviin tekoihin ja laittaisivat hyvän kiertämään. Pray for Paris.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tunnelmavalaistusta


Tähän aikaan vuodesta on kiva sytyttää kynttilöitä sisälle ja ulos. On ihanaa, kun voi nautiskella ja tunnelmoida kynttilän valossa.


Ulos emme ole vielä laittaneet jouluvaloja, vaikka aika monella pihalla ne jo loistavatkin. Lyhdyt sen sijaan ovat esillä kesät ja talvet. Lyhtyjen seuraksi olisi kiva laittaa kauniit talvi-istutukset, kuten tässä alakuvassa, jonka nappasin viikonloppuna vanhasta Porvoosta Jokikadulta.


Kynttilöillä ja muulla tunnelmavalaistuksella on puolensa, mutta aamusta olisi kyllä kiva saada valoa tuhdimpikin annos. Olen jo pitkään miettinyt kirkasvalolaitteen hankkimista, sillä tämä jatkuva pimeys on varsin ankeaa. En vain tiedä, onko niistä oikeasti hyötyä. Kävin jo tutkailemassa niitä, ja sopiva mallikin löytyi, mutta pitää vielä hiukan harkita tätä hankintaa. Jos se oikeasti toimii, niin ylimääräiselle energiabuustille olisi kyllä käyttöä :).

torstai 12. marraskuuta 2015

Tunnelmakuvia shoppailukierrokselta Porvoosta


Tässä vielä muutamia tunnelmallisia kuvia viime lauantain shoppailukierrokselta vanhasta Porvoosta. Vaikka olemme käyneet täällä jo lukemattomia kertoja, jaksaa vanha kaupunki aina vaan viehättää. Täällä blogissakin on samantyyppisiä kuvia varmasti kymmeniä ja taitaa tulla vielä jatkossakin :).


Tällainen söpöläinen käveli myös kadulla vastaan. Mielellään olisimme senkin pistäneet kassiin ja ottaneet mukaan. Lumi-karvaturri taitaa olla jo julkkis vanhassa Porvoossa, sillä niin monta kuvaa siitä on kuulemma jo ehditty ottaa. Kymmenviikkoinen pentu sulatti meidänkin sydämet täysin :). Se pyöri niin vikkelästi sylissä, ettei kunnon kuvaa saanut otettua, mutta tässä otoksessa se näkyy edes suurin piirtein.


Nyt vaan odotellaan joulukadun avajaisia ja jouluvalojen sytyttämistä, sitten tullaan taas uudestaan :).

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Piristystä superfoodilla ja hedelmillä


Nyt on kokeiltava kaikkea mahdollista pimeyden ja flunssakauden taltuttamiseksi. On-off-flunssaolo on vaan jatkunut, ja olisi kiva päästä taas treenailemaan kunnolla. Treenit olen tosin vetänyt kohtuu hyvin läpi viimeisen parin viikon aikana, mutta usein niiden jälkeen seuraavana päivänä on flunssainen olo, joten jotain pitää keksiä. Kuppi lämmintä teetä kun ei tunnu oikein tepsivän.


Yksi itselleni uusista kikkakolmosista on paakurinkääpäuute, jota ostin Ruohonjuresta. 50 millilitran pullo maksoi noin 30 euroa ja kuten arvata saattaa, mitään takeita sen toimivuudesta ei ole :). Toki paljon hyviä kokemuksia tuntuu monella siitä olevan. Toisaalta taas - eihän sen kokeilusta haittaakaan taida olla, joten kahdesti päivässä 15 tippaa uutetta mehun sekaan. Ja tietysti täytyy pitää hiukan taukoa liikunnasta, jos siltä tuntuu, vaikka ei oikein millään malttaisi. Katsotaan tepsiikö. Paakurinkääpäuutteesta löytyi paljon mielenkiintoista tietoa googlaamalla. Tuplauutettu paakuri on yksi parhaista antioksidanttien lähteistä, ja juuri sitähän tässä tarvitaan, että saadaan parannettua vastustuskykyä.



Uutteen lisäksi herkuttelen hedelmillä, joista ananas, omena, päärynä, klementiini ja banaani sekä rypäleet ovat suosikkejani. Hedelmät maistuvat joko sellaisinaan, mutta useimmten kuitenkin smootheissa. Tänään kokeilin vihersmoothieta, johon laitoin yhden omenan, päärynän, neljä kiiviä, mintun lehtiä, jäitä ja purkillisen turkkilaista jogurttia. Siitä tuli kauniin väristä detox-juomaa. Näillä eväillä seuraavaan päivään :).

tiistai 10. marraskuuta 2015

Pikkuostoksia


Tässä viime viikonlopun ostokset vanhasta Porvoosta ja sen ihanista pikkuputiikeista. Tähtikuvioinen pöytäliina on ihanan neutraali ja sopii hyvin joulutunnelmaan. Se on italialaisen valmistajan - ja pitäisi olla helppohoitoinen kangas: konepestävä ja helposti siliävä. En ole oikein punaisen ystävä, joten tämä vaalea väri tuo samalla valoa pimeään vuodenaikaan. Ostin myös pöytäliinaan sopivia servettejä - tietysti tähtikuvioisia :).

Suolaton lakritsa ja shampanjan makuinen vihreätee lähtivät matkaan hetken mielijohteesta. Lakritsa on todella herkullista, mutta teetä en ole vielä ehtinyt maistaa. Ainakin aiemmat shampanjateet ovat olleet todella hyvänmakuisia.


Lisäksi teini osti itselleen kahvimukin. Se olikin päivän haastavin ostos, sillä värivaihtoehtoja oli todella paljon :). Hän päätyi tyylikkääseen mustaan.



maanantai 9. marraskuuta 2015

Think pink and stay positive!


Tämä mainio taulu löytyi eräästä pikku puodista. En raaskinut ostaa sitä, sillä en keksinyt sille mitään sopivaa paikkaa, joten se oli vaan ihan pakko kuvata ihanan sisältönsä vuoksi.

Laugh with your eyes, 
hug with your soul and 
smile with your heart :). 

Nämä kun jaksaisi muistaa, niin elämä olisi varmasti valoisampaa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäiväbrunssi


Isänpäivää juhlistimme brunssilla. Jotta aamulla sai köllötellä pidempään, olin onnneksi aloittanut valmistelut jo edellisenä päivänä. Tekemistä tosin riitti vielä aamuksikin. Salaatin ja piirakat tein ensimmäisenä, ja sitten laitoin tarjolle muut. Onneksi oli apujoukkoja tarjolla, niin saimme kaiken valmiiksi juuri ennen vieraiden tuloa.






Brunssijuomaksi valitsin J.P. Chenetin Ice Editionin jääpalojen ja mintunlehtien kera.


Suolaisten makupalojen jälkeen vaihtui kattaus, ja sitten oli vuorossa kakkukestit kahvin kera.


Brunssissa on kivaa sen monipuolisuus ja rentous. Siinä on jokaiselle jotakin. Ja mikä parasta - kun aamulla laittaa paljon kaikenlaista ruokaa, jää loppupäivä vapaaksi chillailuun :).