sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Lumilauta ja minä


Jälkikasvun innoittamana lähdin "luomaan" uutta urheilu-uraa lumilautailijana. Ässät sujuivat ensikertailaiselta kohtuullisesti tunnin päätteeksi, ja hihkuin silkasta innosta. Mäkeen oli tietysti lähdettävä heti uudestaan. Ei muuta kuin isompaan mäkeen ja vauhtia lisää : ). Onnistuin toisella kertaa kaatumaan niin lahjakkaasti - vieläpä pienemmässä mäessä, että hitusen rauhoituin, mutta mukavaa se silti oli. Ihanaa, että vielä on yksi hiihtoloma edessä ja kunnon rinteissä Ylläksellä!  

Uusi kahvikone


Nyt keittiötä komistaa uuden uutukainen Mielen kahvikone, jolla saa mainiot espressot. Oli jo aika päivittää laite, sillä entinen alkoi temppuilemaan. Iso möhkälehän se on, mutta vain hitusen suurempi kuin entinen.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Hempeää vaaleansinistä keittiöön


Keittiöön on kiva päivittää uusia sävyjä. Tällä kertaa värinä on hempeän vaaaleansininen, jota on sitten pöytäliinassa, keittiöpyyhkeissä, serveteissä ja kynttilöissä.

Kauralastut


Leivoin pitkästä aikaa kauralastuja, kun teki mieli jotakin hyvää : ).

Kauralastut

75 g voita sulatettuna
2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria
1 muna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja kaada se kaurahiutaleiden joukkoon. Lisää muut aineet ja sekoita. Nosta teelusikalla pieniä nokareita leivinpaperille. Jätä runsaasti tilaa, koska ne leviävät paistuessa. Paista 175 asteessa 6-8 minuuttia.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Jauhelihapihvit


Kotoisat jauhelihapihvit maistuvat hyvin jälkikasvulle, ja niistä saa arki-iltanakin nopean ja helpon aterian.

Jauhelihapihvit

400 g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 dl vettä
3/4 dl ruokakermaa
1 sipuli silputtuna
1 rkl hunajalla maustettua Dijon-sinappia
3/4 tl suolaa
ripaus mustaippuria
Parman kinkkua

Sekoita korppujauhot, vesi ja kerma. Lisää joukkoon muut ainekset. Pyörittele taikinasta lihapyöryköitä ja painele ne ohuiksi pihveiksi pellille. Lisää pihvin keskelle Parman kinkusta pieni rulla ruusukkeeksi. Paista 225 asteessa noin vartti.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Iholle piristystä


Ihokin tarvitsee hemmottelua säännöllisesti, joten ostin muutaman Sisleyn tuotteen päiviä piristämään.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Rieskarullat


Rieskarullista saa nopeasti ja vaivattomasti maukkaan iltapalan.

Rieskarullat

5 rieskaa
1 avokado
1 keltainen paprika
1 rkl sitruunamehua
1 porkkana
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
200 g kalkkunaleikettä kuutioituna
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Viipaloi avokado ja pirskota sitruunamehua palasten päälle. Lisää joukkoon porkkana ohuina siivuina ja paprika ohuina suikaleina. Lisää juusto ja kalkkuna ja sekoita kaikki ainekset. Lisää seosta rieskan päälle ja rullaa.


Leikkaa rullat suupaloiksi ja asettele tarjolle. Ja sitten vaan napostelemaan.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Pinaatti-raejuustopiirakka


Loman jälkeen on taas kiva kokkailla omassa, tutussa keittiössä. Tällä kertaa kokeilin pinaatti-raejuustopiirakkaa, joka hävisi hetkessä ja sai korkeat pisteet omilta ruokakriitikoiltani : ).

Pinaatti-raejuustopiirakan pohja

2 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
100 g créme fraichea
2 rkl kylmää vettä
2 rkl rypsiöljyä

Täyte

noin 120 g Philadelphia-tuorejuustoa
100 g tuoreita pinaatin lehtiä
1 pieni keltasipuli
1 prk raejuustoa
1 muna
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
mozzarellaraastetta pinnalle

Sekoita pohjaa varten kuivat ainekset ensin keskenään. Lisää joukkoon créme fraiche, vesi ja öljy. Sekoita taikina ja tasoittele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa noin 5 minuuttia.

Wokkaa pinaatin lehtiä ja lisää joukkoon sipulisilppu. Sekoita muna, raejuusto ja Philadelphia-joukkoon ja mausta. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Ripottele mozzarellaraaste päälle ja paista puolisen tuntia uunissa.


Veikeät aamiaistarjottimet


Münchenin Butlersilta toin tuliaisina muun muassa veikeät aamiastarjottimet - jokaiselle omansa. Aamupalalla ajatus viivähtää aina hetkisen lomatunnelmissa, mikä saa hymyn huulille heti aamutuimaan. Mikä onkaan parempi tapa aloittaa päivä - kuin hymyllä : )!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Takaisin Müncheniin


Puolentoista viikon loma alkaa olla lopuillaan. Viimeiset kaksi päivää vietämme Münchenissä. Ajelimme sinne Salzburgin Designer Outletin kautta. Teimme jälleen loistavia löytöjä muun muassa Calvin Kleinin, Camelin, Falkenin ja Guessin liikkeissä unohtamatta Lindtin suklaapuotia.


Shampanjasuklaapallot ja poreileva shampanja palkitsivat perillä hotellissa. Sitten suuntasimme jälleen sushille Shoyaan ja shoppailemaan.


Illalla nautiskelimme vielä hotellin rauhallisella altaalla ennen paluuta arkeen : ).



Loma oli jälleen aivan ihana - ja mainio alku uuteen vuoteen : )!