Nyt on saanut nauttia todella upeista syysaamuista. Alkumatkan raskaissa ylämäissä mietin monesti itsekseni, miksi ihmeessä en loikannut autoon ja körötellyt sillä töihin. Pitääkö aina nostaa rimaa ja tehdä asiat mahdollisimman vaikeasti. Kylmenevät aamutkin tuottavat hitusen päänvaivaa, kun pitää pukea muutama kerros vaatteita, että tarkenee. Mutta heti, kun pääsen näiden kauniiden maisemien äärelle, unohtuvat moiset ajatukset täysin. 😍
Kotiin päin polkiessa reidet painavat jo, mutta aamun kirpeä sää on tipotiessään, kun aurinko on jo lämmittänyt pitkin päivää. Torstaina tein oman ennätykseni kotiinpäin polkiessa, vaikka matkalla on monta nousua. Nipistin ennätysaikaani nipin napin alle tunnin. Alkumatkasta on monia liikennevaloja, joten matka etenee todella hitaasti, mutta loppupäässä pääsee jo sujuttelemaan aika vauhdilla. Kun on polkenut 44 km, ei illalla sitten tarvitse enää treenailla, ja jää aikaa muuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti