sunnuntai 2. elokuuta 2020

Sitruunamelissapestolla höystettyä lohta ja kukkakaalikastiketta


Vanhasta kauppahallista hain kalaa sunnuntain lounaalle. Halusin kokeilla uutta reseptiä ja makukomboa, jonka löysin - olisiko ollut Yhteishyvä-lehdessä. Eli tänään lounasmenyyssä oli sitruunamelissapestolla höystetty uunilohi kukkakaalikastikkeen ja salaatin kera. Ihan hitusen tuunailin tuota löytämääni ohjetta.

Uunilohi

Noin 500-700 g Norjan lohta
ripaus suolaa kalan pinnalle
loraus öljyä vuoan pohjalle kalan alle

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.



Sitruunamelissapesto

1 ruukku sitruunamelissaa 
4 valkosipulinkynttä
1/2 pussia punaleima emmentalraastetta tai parmesania
1/2 dl camelinaöljyä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä

Irrota sitruunamelissan lehdet. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta. Kaavia pesto kalan päälle ja laita uuniin puoleksi tunniksi. 

Tee sillä välin raikas salaatti ja kukkakaalikastike.


Kukkakaalikastike

1 kukkakaali - paloittele ja keitä
1/5-1 dl paksua luonnonjogurttia
kourallinen basilikan lehtiä
2 rkl camelinaöljyä
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
ripaus chili explosion -maustetta
ruohosipulisilppua kastikkeen päälle

Irrota kukkakaalin lehdet pois ja paloittele ja huuhtele kukkakaali. Keitä 15 minuuttia. Kaada kukkakaali sen jälkeen muiden aineiden joukkoon tehosekoittimeen ja soseuta. Ripottele pinnalle ruohosipulia.  


Tätä teemme toistekin 😋.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti