sunnuntai 28. elokuuta 2022

Padelin pauloissa


Viikonloppu alkoi vauhdikkaasti padelia pelatessa. Tällä kertaa uusilla Siltamäen kentillä. Aiemmin olen pelannut Aurinkolahdessa ja tietysti eri sisähalleissa. Aloitin pelaamisen tämän vuoden ensimmäisenä päivänä ja hurahdin peliin samoin tein niin, että piti hankkia heti omat mailat. Tykkään tenniksestä ja squashista, joten tähän peliin oli helppo solahtaa mukaan. Uudenvuodenpäivästä lähtien olen pelaillut säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja erityisesti silloin kuin ei huvita treenata - esimerkiksi juosta tai tehdä cirkuit-treeniä. Tiedät varmaan tuon tunteen. Padelia pelatessa ei edes huomaa treenaavansa 😅. Se on niin mukaansa tempaavaa, kuten palloilulajit muutoinkin, kun ei tarvitse yksin puurtaa.

Lauantai oli golfpäivä ... 




... ja tänään sunnuntaina 29 asteen helteessä jälleen padel-päivä, kun ei huvittanut muuta treenailla. Ja mukavaa oli! Ajatus oli mennä uudestaan golfaamaan, mutta padel veti pisimmän korren tällä kertaa.


Viikonloppu on ollut täynnä aktiviteetteja, joten maanantaina vaan chillaillaan.

1 kommentti:

  1. Olipas urheilullinen viikonloppu sinulla, pidän sellaisista itsekin. Olen kokeillut padelia ja haluaisin aloittaa pelaamisen ehkä säännöllisemminkin. Täytyykin etsiä tarkempia vinkkejä padelmailan valintaan, mutta hyvä tietää, että Helsingissä on paljon eri paikkoja, joissa sitä voi pelata. https://masterpadel.fi/padelmailat/

    VastaaPoista