sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vanha Porvoo - mainio kesäkaupunki


Porvoo ja erityisesti sen vanha kaupunki on ehdoton kestosuosikkini. Tänä kesänäkin olen monen monta kertaa piipahtanut ostoksilla idyllisessä vanhassa kaupungissa. Tänään kiertelin kapeilla kujilla pistäydyin muutamassa putiikissa. Sade oli kastellut kadut, mutta aurinko kuivatti ne jälleen pian.

Tällä kertaa Brunbergin karkkikaupasta lähti mukaan lakua ja suklaata. ByPias-putiikista löysin ihanan, vaaleanharmaan miesten kashmirneuleen. Toki ajattelin pitää sen itselläni 😀. Katsotaan miten käy.









Tällainen rento sunnuntai täällä 💛!

Kevyesti kasviksista


Kevyt kasvislinja jatkuu edelleen. Kasviksista, tofusta ja bulgurista saa vaivattomasti maukkaan ja ruokaisan salaatin.

Salaatti

1 pieni punasipuli
nippu retiisejä
2 suippopaprikaa
keltaisia ja punaisia miniluumutomaatteja
2 lehtikaalin lehteä
parsakaalia
tofua
2 dl bulguria
öljyä
kasvisfondia
yrttisuolaa
mustapippuria myllystä

Keitä bulgur ohjeen mukaan ja mausta öljyllä, kasvisfondilla, suolalla ja mustapippurilla. Keitä parsakaali. Ruskista tofu ja lehtikaali öljyssä kevyesti. Pilko muut ainekset ja sekoita kaikki keskenään. Voilaa ja valmista tulee hetkessä. 💚





lauantai 11. elokuuta 2018

Banaanipiirakkapohja


Jos ei löydy munia kaapista, niin no worries. Tässä on helppo ohje, jossa yksi survottu banaani korvaa munan. Piirakkapohjaan voi sitten upottaa marjoja tai hedelmiä makunsa mukaan. Tein tällä kertaa pari erilaista piirakkaa, jossa toisessa on omenalohkoja ja mustikoita ja toisessa luumulohkoja. Piirakasta tulee ihanan pehmeä ja kostea. Se maistuu sellaisenaankin, mutta vaniljajäätelö tai kastike kruunaa sen. Piirakka ei ole mikään kaunotar ehkä, mutta maistuu mainiolta.

Banaanipiirakkapohja

1,1 dl juoksevaa margariinia tai 100 g suolatonta voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 banaani
1 rkl sitruunamehua
1 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,25 dl kaurajuomaa

Päälle esim. kolme omenaa lohkoina ja 1 dl mustikoita tai neljä luumua lohkoina.

Vatkaa rasva ja sokerit. Survo banaani haarukalla ja mausta sitruunalla. Sekoita. Lisää jauhot ja lopuksi kaurajuoma. Kaada voipaperilla vuorattuun vuokaan. Lisää pinnalle hedelmiä ja tai marjoja. Paista 190 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja halutessasi voit ripotella tomusokeria pinnalle.









maanantai 6. elokuuta 2018

Ystäviä 26 vuoden takaa


Tänään saimme vierailulle ystäväperheen Saksasta. Näimme pitkästä aikaa - kirjaimellisesti. Viime näkemästä taisi kulua 26 vuotta. Todella hassua, miten aika vilahtaa silmissä. Ei kuitenkaan tuntunut yhtään siltä, ettemmekö olisi nähneet välillä. Kukaan ei tietenkään ollut muuttunut tai vanhentunut yhtään 😂. Ilta oli todella mukava. Jutustelimme pääosin saksaksi ja välillä englanniksi. Toivotaan, ettei seuraavaan kertaan kulu ihan yhtä pitkää aikaa 😀.

lauantai 4. elokuuta 2018

Mekkoa etsimässä


Tämän viikon missiona oli löytää vanhojen tanssimekko tyttärelle. Huh, huh - melkein jo ehdin stressaantua pelkästä ajatuksesta 😅. Nyt on onneksi viikko paketissa ja aivan ihana mekko tilattuna. Tyttärenkin ilme kirkastui, kun se oikea löytyi. Aika monta liikettä ehdimme kiertää, kunnes Minna Lisasta löysimme etsimämme.  Tuskin maltamme odottaa, kunnes saamme mekon kotiin. Tilausaika on parisen kuukautta.

Samalla reissulla löysimme pari kivaa ruokapaikkaa sekä uuden suosikkikahvilan Helsingissä. Ei siis ihan turha viikko tämäkään.




Kahvilan Cafetoria löytyy Runeberginkadulta, jossa nautiskelimme cappucinoista mekkoetsintöjen välillä. Se on ihanan valoisa ja todella viihtyisä. Ja mikä tietysti parasta, niin cappucinot maistuivat ihanan pehmeiltä.

Päivän päätteeksi menimme Sandroon, joka siis löytyy Kampista.



Ylhäältä ravintolasta oli mainiot näkymät.



Näin siis kohti viikonloppua hyvillä mielin!

torstai 2. elokuuta 2018

Kasvispiirakka


Kasviksista saa taiottua helposti vaikka mitä. Tällä kertaa tein kasvispiirakan. Maukas ja vaivaton ateria 😋.

Kasvispiirakka

Pohja
2 dl grahamjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl kylmää vettä
1 dl rypsiöljyä

Sekoita ainekset ja taputtele piirakkavuokaan. Pistele haarukalla reikiä taikinaan ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. Esipaista 200 asteessa 10 minuuttia ja lisää sitten kasvikset piirakan päälle.

Täyte
tofua
kesäkurpitsa
1-2 lehtikaalin lehteä
2 paprikaa
parsakaalia keitettynä

Huuhtele vihannekset ja pilko ne. Keitä parsakaalia muutama minuutti. Sekoita vihannekset ja tofu ja lisää esipaistetulle piirakkapohjalle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Lisää kasvisten päälle muna-ranskankermaseos, jossa on 3 munaa ja 3 rkl ranskankermaa sekä 1 rkl kylmää vettä. Pinnalle voi ripotella juustoraastetta esim. Emmentalia.



keskiviikko 1. elokuuta 2018

Turistina Helsingissä


Saamme pian vieraita Saksasta ja nyt pitää pohtia, mitä kaikkea Helsingistä näyttäisi. Suomenlinna, keskustan kadut, rannat ja rakennukset tulevat itselleni ensimmäiseksi mieleen. Itsekin aina silloin tällöin heittäydyn turistimoodiin ja ihastelen nähtävyyksiä. Tänä kesänä kävin pitkästä aikaa ihastelemassa muun muassa Sibelius-monumenttia.




 Yliopiston kirjasto on myös kaunis ja käymisen arvoinen paikka.





Suomenlinna on ihan must-juttu luonnollisesti.





Helsinki on täynnä myös viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Vanhan kauppahallin Stoori-kahvila on yksi lounaspaikkasuosikeistani, sillä siellä saa maukasta kalakeittoa.




 #myhelsinki 💙