sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tehojumppaa


Eilen tuli lapioitua lunta terassilta ja tänään oli vuorossa jumppa. Testasin Shapen mukana tullutta Jillian Michaelsin jumppa-dvd:tä. Kolmen vartin setti oli yllättävän tehokas ja innostuin samantien tilaamaan Amazonilta pari saman ohjaajan uusinta dvd:tä. Mottona siis kesäksi kuntoon : ). Nyt saunaan rentoutumaan sillä välin, kunnes parsakaali-kalkkunapiirakka paistuu uunissa.

Suklaafondyy


Aterian kruunasi suklaafondyy, jossa dippailimme mansikoita, meloni-, luumu- ja omenalohkoja. Sulatin vesihauteessa noin 150 g tummaa suklaata ja lisäsin joukkoon kermaa. Ihanan suklaista herkkua ja helposti :). NAM!

Zucchini ripieni eli kesäkurpitsaveneitä kanan ja salaatin kera


Tämä aamu alkoi pirteästi aamujumpalla ja pulahduksella jäähileeseen : ). Altaan avanto oli yön aikana ehtinyt jäätyä jälleen, joten ensin piti rikkoa jää ja vasta sitten ujuttauduin jääpalojen sekaan. Herääminen oli taattu siinä vaiheessa. Leppoisan aamun ja muutaman sisustusohjelman jälkeen oli pää täynnä ajatuksia kodin remonttia varten. Iltapäivällä taidan suunnata rautakauppaan : ).

Sitten aloin pikkuhiljaa valmistelemaan ruokaa. Tänään tein pitkästä aikaaa kanafileiden seuraksi zucchini ripieniä eli kesäkurpitsaveneitä.


Zucchini ripieni
 
2 kesäkurpitsaa puolitettuina ja halkaistuina sekä koverrettuina veneiksi

Täyte

4 maalaisleipä viipaletta kuutioina
noin 100 g kalkkunaleikettä kuutioina
noin 80 g parmesanraastetta
2 munaa
mustaapippuria
kourallinen basilikaa silputtuna

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja täytä kesäkurpitsaveneet. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


Tarjolle kesäkurpitsoiden kanssa laitoin tänään uunissa paistettuja kanafileitä, jotka marinoin ensin. Lisäksi tein pirteän salaatin.


Salaatti

Rucolaa
Frisee-salaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
mozzarellaa
basilikaa
mansikoita
parmesanlastuja
mustapippuria ja suolaa
balsamicoa

Toimiva kokonaisuus : ).

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Teeleivät ja hedelmätarjotin



Illan mainio pelastaja on hedelmä- ja juustotarjotin sekä itsetehdyt teeleivät.

Teeleipä

noin 2 dl kaurahiutaleita
noin 2 dl sämpyläjauhoja
lisäksi hitusen vehnäjauhoja, jos taikina jää löysäksi
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
50 g voisulaa
1,5 dl maitoa

Sekoita ainekset ja muotoile taikinasta kaksi leipästä leivinpaperille. Jaa leipä neljään osaan taikinapyörällä tai veitsellä ja pistele reikiä haarukalla. Sitten vaan 210-asteiseen uuniin, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Sipaisu voita pintaan ja suuhun!

Uintikausi käynnistyi


Tänään aloitin uintikauden 3,5 kuukauden tauon jälkeen. Uima-altaasta saatiin rikottua jäätä sen verran, että sinne pääsi pulahtamaan. Itse asiassa mies onnistui kiepsahtamaan jäätä rikkoessaan vaatteet päällä altaaseen ja sai tehtyä hyvän avannon : ). Minä menin sitten hallitummin perässä jäähileiden sekaan eli vaihdoin asiallisemman uintiasun - bikinit päälle ja menoksi. Pulahdus tuntui ihanalta! Toivottavasti ei tule enää kovia yöpakkasia, ettei veden pinta syväjäädy enää. Huomenna uudestaan!

Yrttitarha kotona


Olisi kiva saada pienet yrttiruukut kasvamaan kotona, sillä käytän yrttejä ruokiin lähes aina. Katsotaan, miten näiden kanssa käy. Voi olla, että ruukuissa on toiset yrtit jo viikon päästä : ).

Persikka-mantelipiirakka - makoisa kaloripommi : )


Ruuan kruunasi herkullinen persikka-mantelipiirakka kermavaahdon sekä tietysti espresson kera : ).

Persikka-mantelipiirakan murotaikinapohja

1 dl sokeria
150 g voita
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää sitten muna ja jauhot. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Tee sitten täyte.

Täyte

100 g voita
100 g sokeria
200g jauhettua mantelia
ripaus kanelia
4 munaa
persikan puolikkaita

Sekoita ensin voi ja sokeri. Lisää sitten mantelijauhe ja kaneli sekä lopuksi munat. Vatkaa täytteen ainekset sekaisin ja kaavi seos piirakkapohjan päälle. Lisää seoksen päälle persikkalohkot. Paista piirakkaa 200 asteessa puolisen tuntia. Tarjoile kermavaahdon kera. Tosi makoisa kaloripommi : )! Ensi kerralla kokeilen persikoiden tilalla tuoreita luumuja ja lisään joukkoon tilkkasen rommia.


 Nam, nam!

Sinapinsiemengremolataa lohen kera ja insalata tricolore


Lauantai on perinteinen kalapäivä. Tällä kertaa tein lohen kera sinapinsiemengremolataa. Lisäksi tein timjamiperunoita ja salaatiksi maukkaan insalata tricoloren.

Sinapinsiemengremolata

4 rkl sinapinsiemeniä
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna
1 rkl lehtipersiljaa silputtuna
2 sitruunalohkon hedelmäliha
ripaus, suolaa, pippuria ja sokeria

Ensin paahdoin sinapinsiemeniä pannulla kevyesti. Sitten kaadoin ne muiden kuivien ainesten joukkoon. Morttelilla saa parhaimmin maut esiin. Lopuksi lisäsin sitruunasta hedelmälihaa ja öljyn.


Lohimedaljongit maustoin suolalla ja sitruunapippurilla. Paistoin niitä puolisen tuntia 200 asteessa. Sillä välin tein gremolatan, jota laitoin paistetun lohen päälle.

Insalata tricolore


1 ruukku salaattia
rasia puolitettuja kirsikkatomaatteja
rasiallinen minimozzarellapalloja
avokadolohkoja
sitruunamehua
kourallinen basilikaa silputtuna
ripaus suolaa ja mustapippuria
balsamicoa

Laita laakean tarjoiluastian pohjalle salaatti, tomaatti, mozzarella ja avokado. Pirskottele sitruunamehua avokadon päälle. Lisää sitten basilikasilppu. Lopuksi ripaus suolaa ja mustapippuria sekä balsamicoa.


Erittäin maukas kokonaisuus!

Aurinko vetää väkisin ulos lenkille


Ulkoterassilla ei kevään tuloa juuri huomaa, sillä lunta on vielä aika tyylikkäästi. Onneksi aurinko pikkuhiljaa sulattaa lumikasaa olemattomiin. Pyörätiet alkavat olla jo hyvässä lenkkikunnossa, kun jäiden alta pilkottaa suurelta osin asfaltti. Kunnon pito juoksureitillä ja valoisuus vetävät väkisin ylös, ulos ja lenkille. Tiistaina lenkki, keskiviikkona lenkki, torstaina lenkki, perjantaina lenkki. Tänään lauantaina yritän pitää ansaitun lepopäivän - korkeintaan illalla punttitreeni.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Spagetti fritti


Tänään kokeilin spagetti frittiä, jonka ohjeen olin repäissyt jostakin lehdestä. Hitusen jälleen sovelsin ohjetta.

Spagetti fritti

250 g keitettyä spagettia
3 munaa
1 dl raastettua parmesania
50 g ricottaa

1 dl hienonnettua persiljaa
tilkka sitruunan mehua

Kastike

3 rkl oliiviöljyä
1 purkki tomaattimurskaa tai valmista tomaattikastiketta
4 valkosipulikynttä murskattuna
1 silputtu chili

Keitä spagetti, lorauta öljyä joukkoon ja anna jäähtyä. Tee kastike. Eli kuullota valkosipulia ja chiliä öljyssä ja lisää joukkoon tomaattikastike. Lisää joukkoon tarvittaessa ripaus, pippuria, suolaa ja sokeria.

Sekoita munat, parmesanraaste, ricotta, persilja ja sitruunan mehu. Dippaa spagettiannoksia seoksessa ja paista öljyssä pannulla kevyesti. Nauti spagettikiekkoja kastikkeen kera.


Ihan syötävää : )!