torstai 26. joulukuuta 2019

Ihanaa joulun aikaa ja taikaa


Nautin joulun alusajasta ja joulusta kaikkine kiireineen ja valmisteluineen. Kun kaiken touhuamisen aloittaa ajoissa, ei joulustressistä ole tietoakaan, ja kaikki sujuu ja tulee tehdyksi kuin huomaamatta. Bublen joululevy vaan soimaan ja hommiin. Toinen asia, mikä auttaa, on suunnittelu etukäteen ja aikataulutus, jotta kaikki tekeminen ei osu samoille päiville. Ja lahjat tietysti voi hankkia ajoissa vaikkapa Black Fridayna.

Joulun pyhät ovat sitten vain nautiskelua kiireettömästi ja rentoutumista. Tämä on vuoden parasta aikaa. Ei edes haittaa, ettei lunta ole, sillä joulun valot valaisevat niin sisällä kuin ulkonakin.

Kuusi on koristeltu jo hyvissä ajoin marraskuun puolessa välissä. Ja tonttu toi lahjat kuusen alle aatonaattoiltana.



Tänä jouluna ostimme 2,2 kilon pikkukinkun, jonka paistoimme aatonaattona. Lisäksi ostimme noin kilon palan savukalkkunaa. Nämä riittivät mainiosti, kun kinkun ystäviä ei enää juuri ollut syömässä.
Laatikot paistoin aattona, jolloin teimme alkupalat ja salaatin sekä puuron ja sekahedelmäkiisselin. Taatelikakun ja tortut teimme jo aatonaattona.





Aattolounas on perinteisesti puuroa ja sekahedelmäkiisseliä.


Joulupukkikin ehti aattoiltana piipahtaa.




Shampanja on oiva valinta joulunakin lohinappien, pateeleipien ja leipäjuustopalasten kera.


Rauhaisaa Joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti