lauantai 5. syyskuuta 2015

Foam roller kehon huoltoon


Hankin Casallin pitkän foam rollerin kehon huoltoon, sillä circuit-treenien välipäivinä on hyvä rullailla lihaksia läpi. Lihakset ovat välillä todella koetuksella, ja niiden huolto meinaa jäädä helposti liian vähälle huomiolle.


Yllättävän hankalaa tuo rullailu on. Tasapainoa on vaikea pitää joissakin liikkeissä, mutta todella tehokas se on.



  HS:ssä oli jokin aika sitten myös hyvät ohjeet rullailuun.


Nyt vaan joka ilta muutama minuutti rullailua, niin lihakset tottuvat tähän pikku hiljaa.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Uusia aluevaltauksia - streetjazz ja baletti


Kävin elokuun alussa teinin kanssa streetjazz-kurssilla, ja nyt aloitin aikuisbaletin hänen kanssaan. Teini on tosin harrastanut lajia jo seitsemän vuotta, mutta toimii tunneilla opettajan mallinukkena ja näyttää meille aloittelijoille, miten ne liikkeet oikeasti pitäisi tehdä :). Olen hiukan epämukavuusalueella näillä ohjatuilla tanssitunneilla, mutta toisaalta taas se voi tehdä ihan hyvääkin - jos oikein positiivisesti yritän asiaa ajatella :).

Tänään on kohta edessä toinen puolentoista tunnin baletti. Käsien asennot ovat tulleet jo tutuksi ja osa jalkojen asennoista. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että teoriassa tiedän, miten ne menevät, mutta käytännössä on vielä hukan hiomista. Onneksi opettaja, joka on entinen balettitanssija ja oopperalla toiminut opettaja, osaa ottaa meidät aloittelijat hyvin huomioon. Ensin siis rakennetaan perusta vankaksi - rauhallisesti ja huolellisesti :)!  
 

torstai 3. syyskuuta 2015

Steppilaudat kotiin


Nyt taas kodin liikuntavälineistö täydentynyt, kun hankin kaksi uutta steppilautaa kotiin. Hain ne GoFitness-liikkeestä Konalasta. Laudat olivat must-hankinta, sillä Kaylan circuit-treeneissä alkoi ns. uusi vaihe, jossa tarvitaan lisävälineitä, ja samalla saadaan lisää haastetta harjoituksiin. Nyt on jo takana pari treenit niillä. Laudat toimivat hyvin ja ovat vakaat. Loppu onkin sitten kiinni omasta itsestä, kuinka hyvin niitä tulee käytettyä :).

Onneksi niitä voi hyödyntää monipuolisesti, sillä ne toimivat hyvin myös penkkeinä, joilla tehdä vatsaliikkeitä. Mukana tuli dvd, jossa on lisää vinkkejä niiden käyttöön.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pasta-halloumi-pastramisalaatti


Mielikuvitusta vaan peliin, kun mietiään illan salaattiateriaa. Salaattiin kun voi laittaa lähes kaikkia niitä aineksia, joista pitää yksinäänkin. Tänään tuli tällainen versio eli pasta-halloumi-pastramisalaatti.

Pasta-halloumi-pastramisalaatti

pastaa
halloumia
120 g pastramia
2 nektariinia paloina
vihreitä rypäleitä
kirsikkatomaatteja
basilikaa silputtuna
pinjansiemeniä paahdettuina


tiistai 1. syyskuuta 2015

4 + 6 viikkoa Kayla Itsinesin circuit-treenejä jo takana



Nyt on alkanut seitsemäs viikko Kayla Itsinesin 12 viikon circuit-treeniohjelmasta, jota pohjustin ensin neljän viikon pre-training-jaksolla. Viikon kolme tein kaksi kertaa, koska Espanjan lomalta paluuviikko oli sen verran hektinen, että loppuviikosta jäi pari treeniä väliin. Olen noudattanut ohjelmaa aika kirjaimellisesti, ja sen vuoksi ei juuri muita lajeja juoksua lukuunottamatta ole mahtunut kesään.

On hienoa huomata, että ohjelman noudattaminen on tuonut konkreettisia tuloksia - eli kunto on noussut ja voimaa on tullut selkeästi lisää. Se motivoi kummasti jatkamaan, vaikka välillä tuntuukin pahalta. Erityisesti viime viikolla eli viikon 6 perjantain legs & cardio -circuit oli aika killer. Silloin tuntui ensimmäisen kerran siltä, etten todellakaan jaksa tehdä treeniä loppuun saakka. Sisulla siitäkin selvittiin :).

Olen tehnyt kaikki treenit lähes poikkeuksetta ulkona. Saa nähdä, millaiset syyskelit tulevat ja montako circuit-treeniä pystyy vielä tekemään ulkona terassilla. Toivon mukaan vielä monta :)!

Kayla Itsinesistä oli juttua myös uusimmassa saksankielisessä Shape-lehdessä.


maanantai 31. elokuuta 2015

Punamangold - yksi parhaista rasvanpolttajista


Luin juuri jostakin, että yhdeksän parasta rasvanpolttajaa, joita voisi helposti ujuttaa päivän eri aterioille, olisivat

1. Mangold
2. Marjat
3. Oliiviöljy
4. Pavut
5. Pihvi
6. Kananmuna
7. Chili
8. Tofu
9. Yrtit

Kohtuu hyvin toteutui tämä lista päivän aterialla, jossa mukana noista edellämainituista oli neljä - mangold, oliiviöljy, pihvi, yrttejä. Tosin juustot, kuohujuoma ja jälkkärijäätelö taisivat peitota nuo rasvanpolttajat mennen tullen, ettei hyötysuhdetta kannata edes mittailla tällä kertaa :).

Punamangold-salaatti

rasia punamangoldia
ruukku jääsalaattia
pala 12 kk Manchegoa
tummia rypäleitä
1/2 hunajameloni paloina










sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syksyn tuntua


Ilmassa on jo selkeästi syksyn tuntua. Pihan kasvien väritkin puhuvat sen puolesta. Eräällä tavalla on aina haikeaa hyvästellä kesä. Mutta mitäpä menneistä, nyt vaan katse kohti uusia syksyn tuomia tuulia :).

Oodi syksyyn

Sade ilmaa raikastaa,
aurinko lehdet kuivaa taas.
Lämmin sää taakse jää,
kun syksyn tuuli tuivertaa.
Metsä täynnä värejä,
puolukan puna,
mustikan sini,
kun maan pian peittää valkea lumi.




Iloa syksyyn Teille kaikille :)!

Kvinoa-linssi-vihannessalaatti


Kvinoa-linssi-vihannessalaatti on täydellinen ruoka iltaan treenien jälkeen. Siitä saa myös maittavan aterian seuraavaan päivään, kun sitä voi hyvin popsia kylmänäkin.


 Kvinoa-linssi-vihannessalaatti

2 dl kvinoaa
2 dl vihreitä linssejä
4 isoa lehtikaalin lehteä silputtuna
kurkku kuutioina
rasiallinen kirsikkatomaatteja
1 pieni punasipuli silputtuna
3 kanafilettä suikaleina
3 rkl sitruunamehua
2 rkl minttua silputtuna
2 rkl persiljaa silputtuna
suolaa
mustapippuria myllystä

Laita linssit tunniksi kylmään veteen likoamaan. Keitä ne sitten pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä myös kvinoa. Silppua muut aineet ja laita tarjoilukulhoon. Paista kanasuikaleet. Lisää lopuksi keitetty kvinoa ja linssit. Mausta kevyesti ja sitten herkuttelemaan. Tällä kertaa kuumensin täysjyvä- tortillakuoria salaatin seuraksi. Olen myös joskus jättänyt linssit pois, ja sekin kombinaatio toimii ihan hyvin.


Ihanan kevyt ja herkullinen salaatti!



lauantai 29. elokuuta 2015

Kesälomamuistoja


Nyt olen viimein saanut päivitettyä lomapostaukset blogiin. Ne löytyvät tuolta heinäkuun kohdalta. On ollut todella kiva katsoa kuvat rauhassa läpi, vaikka tässä on nyt vähän kestänytkin. Tässä yllä mainio kuvakooste Espanjan matkasta. Sen teki kuvassa taituroiva tyttäreni.

Loma on siis edelleen hyvässä muistissa, vaikka siitä on jo kuukausi. Ja etten ihan heti sitä unohtaisikaan, ostin Sevillasta mosaiikkikuvioisia lasinalusia. Joka aamu cappucinoa nautiskellessa katselen kauniita kuvioita ja palaan aina hetkeksi muille maille :). Mainio tapa aloittaa päivä rennosti.


Tämä pannunalunen on tuliainen Sevillasta. Espanjan ruokasanastoa on hyvä pitää mielessä kotonakin, sillä pian suuntaamme Barcelonaan.


Lomasta muistuttavat myös tyttären huoneessa olevat pirteät taulut, jotka hän osti Malagan El Corte Ingelsin outlet-myymälästä. Tässä ne ovat päällekkäin, että sain ne ikuistettua yhteen ja samaan kuvaan molemmat.

Kevyt kalalounas


Kala on yksi suosikkiruokalajeistani. Tällä kertaa lounas valmistui näppärästi, kun ostin kalat valmiina eli tarjolla oli savukampelaa, loimulohta ja lohipäreitä perunoiden, capresen, oliivien ja  kasvisten kera.



Aterian kruunasi lasillinen kuohuvaa eli J.P. Chenet Ice Editionia jäiden kera :).