keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tippaleipiä


Vappuna jälkkäriksi on tietysti tippaleipiä. Niitä en lähtenyt itse askartelemaan, vaan luotin muiden osaamiseen. Juomapillit olivat tällä kertaa niin pitkiä, etteivät mahtuneet edes kokonaan kuvaan : ).


Meksikolaiset krepit


Vappupäivänä herkuttelimme meksikolaisilla krepeillä.

Meksikolaiset krepit


Taikina
2 munaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
voita tai margariinia paistamiseen

Täyte
400-500g paistijauhelihaa
1 sipuli silputtuna
tacomaustetta
noin 100 g mozzarellaraastetta

Kastike
1 prk creme fraichea
1 dl juustoraastetta
1 avokado kuutioina

Tomaattia tarjolle

Vatkaa munat, 2 dl maitoa ja jauhot sekaisin. Lisää sitten loput maidosta sekä suola ja paprikajauhe. Paista krepit pannulla ja anna niiden hetken jäähtyä ennen täyttämistä.

Paista jauheliha ja sipuli. Mausta vajaalla pussilla tacomaustetta. Jaa paistettu jauheliha ohukaisille ja kääri ne rullalle. Laita ne uunivuokaan ja ripottele pinnalle mozzarellaraastetta. Kuumenna 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.Sekoita sillä välin kastikkeen ainekset sekaisin.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaaton kalkkunawrapit


Vappuaattona tein kalkkunawrapit yrtti-crème fraichen kera ns. alkupaloiksi ennen kuin varsinaisesti lähdimme Wappua juhlistamaan.

Kalkkunawrapit

 300 g suikaloitua kylmäsavukalkkunaa
1 ruukullinen jääsalaattia
1/2 kurkku suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
1/2 ruukkua basilikan lehtiä silputtuna
noin 1 dl kevyt majoneesia

8 wrappohjaa tai fajitaslettua


Yrttikastike

1 prk kevyt crème fraîchea
1/2 ruukkua basilikan lehtiä silputtuna
1/2 ruukullista ruohosipulia hienonnettuna
1 tl kuivattua timjamia, tuoreita oksiakin voi käyttää
2 rkl sitruunamehua
ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria

Sekoita kalkkunawrapin ainekset sekaisin. Kuumenna wrappohjat rypsiöljyssä pannulla. Levitä seos tasaisesti lämpimien wrapien päälle, kääri letut tiukaksi rullaksi ja leikkaa rullat sopiviksi annospaloiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin. Tarjoa rullat yrttikastikkeen kera.


Vappujuomana oli muun muassa Gancia Proseccoa, joka ei tosin päässyt suosikkilistalleni. Onneksi olimme varautuneet myös muilla vaihtoehdoilla : ).


 Iloista Wappua!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kotitekoiset perunagnocchit


Perunagnocchit ovat koko perheen arkiherkku. Ei ihan pikaruokaa, mutta askartelun arvoista, ainakin omilta ruokakriitikoiltani saadun palautteen perusteella  : ). Viimeksi tein niitä Taste Italian ohjeen mukaan, mutta tällä kertaa kokeilin Pirkasta löytynyttä ohjetta. Toimii!

Gnocchit

1 kg jauhoisia perunoita
2 dl Parmesan-raastetta
1 tl suolaa
1 muna
noin 2,5 dl vehnäjauhoja

Voikastike

75 g voisulaa
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
basilikaa silputtuna
suolaa, mustapippuria
2 tl sitruunamehua

lisäksi Parmesan-raastetta pöytään tarjolle

Keitä perunat ja survo. Anna jäähtyä hieman. Lisää joukkoon Parmesan-raaste, suola, muna ja vähitellen jauhot. Muotoile taikinasta pitkiä pötköjä ja leikkaa palasiksi.


Palasiin voi painella haarukalla raidat. Keitä gnocchit pienissä erissä 3-5 minuuttia, kunnes pulpahtavat pintaan.


Lorauta gnocchien joukkoon voisulaa ja tarjoile Parmesan-raasteen kera. Lisäksi laitoin tarjolle vaihtoehdoksi valmiin tomaattikastikkeen.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pihatöissä


Kevätaurinko houkuttelee pihatöihin, joita riittää loputtomiin : ) eli haravointia, harjausta, puunaamista... No pääsin ainakin alkuun.


Poreallaskin on nyt putsattu. Vappuna on sitten tarjolla poreita moneen lähtöön : ).

.

Herkulliset BLT-leivät grillikauden avaukseen


Nyt avataan grillikausi, sillä aurinkokin paistaa sopivasti. BLT sopii grillikauden avaukseen mainiosti. Se on edelleen yksi suosikeistani. Helppoa, herkullista ja hyvää!

BLT-leivät neljälle
8 isoa paahtoleipäviipaletta
4 ohutta broilerin filettä
suolaa ja mustapippuria fileille
pekonia
öljyä paistamiseen

Paista tai grillaa broilerin fileet ja pekoni.



Avokado-punasipulisalsa
2 avokadoa
1 pieni punasipuli
1 punainen chilipalko
2 tl vaaleaa balsamicoa
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
1/2 limetin mehu
mustapippuria
1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa



Leikkaa avokadot ja punasipuli pieniksi kuutioiksi. Lisää joukkoon muut ainekset sekä chili, josta poistetaan siemenet. Sekoita ja anna maustua kylmässä ennen tarjoilua.

Majoneesi
1 dl kevytmajoneesia
1 rkl hunajalla maustettua Dijon-sinappia
suolaa ja mustapippuria myllystä

Leivän päälle
tomaattiviipaleita
4 Cheddar-juustoviipaletta
jääsalaattia
majoneesia ja salsaa


Viipaloi tomaatit ja revi salaatti tarjolle. Sekoita majoneesiin sinappi ja aseta tarjolle. Paahda leipäviipaleet viimeiseksi. Ja sitten vaan kasaamaan maukasta leipää.


Cheers - kesäkaudelle : )!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Quiche lorraine


Quiche lorraine on mukavan täyttävä iltapala, joka on myös nopea valmistaa.

Quiche lorraine

Pohja
100 g suolatonta voita
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte
200 g kalkkunaleikettä kuutioina
1 keltainen paprika
4 valkuaista
3 dl paksua ruokakermaa
2 tl hunajalla maustettua Dijon-sinappia
100 g vaaleaa cheddaria raastettuna
2 rkl lehtipersiljaa silputtuna
ripaus mustapippuria ja suolaa


Nypi jauhot, suola ja voi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina uunivuoan (noin 20 x 30 cm) pohjalle ja reunoille. Ripottele päälle kalkkunaleike- ja paprikakuutiot, juusto ja lehtipersilja. Sekoita munat, kerma ja sinappi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos vuokaan täytteiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia.


Ja sitten nautiskelemaan : ).

Mantelikakut


Jälkkäriksi tein tänään makoisia mantelikakkuja valkosuklaakuorrutuksella ja päälle tuoreita mansikoita. Nam!

Mantelikakut

125 g suolatonta voita sulattuna
2 dl mantelijauhetta
3/4 dl mantelirouhetta
4 dl tomusokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
4 valkuaista

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon valkuaiset ja sula voi. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista noin 20-24 minuuttia 180-asteisessa uunissa. Kuorruta paistetut mantelikakut tomusokerilla tai suklaalla ja marjoilla. Tällä kertaa sulatin kuorrutusta varten valkosuklaata kermatilkassa ja päälle asettelin puolikkaan mansikan. Mantelikakut maistuvat yhtä hyviltä kuin näyttävätkin : )!

Mangosalsaa lohen kera


Tänään tein mangosalsaa grillatun lohen kera.

Mangosalsa

1 kurkku kuutioina
2 tomaattia kuutioina
1/2 punainen chili pieninä kuutioina
1 mango kuutioina
1 salottisipuli silputtuna
1/2 sitruunan mehu
1/2 ruukkua korianteria silputtuna
suolaa ja mustapippuria

Sekoita salsan ainekset keskenään ja tarjoa grillatun lohen kera. Raikas lisuke, joka tuo kesän ja auringon paisteen ruokapöytään : ).


Val d'Oca Prosecco - mainio aperitiivi


Nyt löytyi Italiasta mainio aperitiivi - Val d'Oca Prosecco. Sitä tuotetaan noin 50 kilometrin päässä Venetsiasta Trevison provinssissa. Maku on hennon hedelmäinen ja kevyt. Ihanan kesäinen juoma - tätä täytyy maistaa toistekin.