keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Ihanaa ja onnellista uuden vuoden alkua!


Näin vaihtui vuosi, ja uusi vuosikymmen on aluillaan. On hienoa ajatella vuotta uutena alkuna ja mahdollisuutena uusille suunnitelmille. Aivan kuin kaikki vanha olisi pois pyyhkäisty, vaikka niin ei tietenkään ole 😀. Pitäisi kuitenkin osata päästää irti vanhoista tottumuksista ja ajatella enemmän out of the box -mentaliteetilla eli kaikki on mahdollista. Hassuissakin ideoissa saattaa olla jotain itua. Ennakkoluulottomasti uutta kohti siis - mitä se sitten lieneekään.


Nyt on myös aika ottaa esiin uusi kalenteri. Pitkästä aikaa otin käyttöön paperisen kalenterin, ja sen kannessa koreilee kultaisin kirjaimin Twenty 20. Ajattelin kirjata sinne kuukausitavoitteita ja seurata edistymistäni. On kiva suunnitella vuotta eteenpäin, vaikka kaikki ei suunnitelmien mukaan aina menekään. Kalenterissani on jo merkittynä tiettyjä merkkipaaluja, jotka rytmittävät vuotta, mutta suurin osa päivistä on vielä tyhjillään. Hyvä niin, sillä haluaisin karistaa turhan kiireen pois arjesta ja suunnitelmallisuus on yksi askel siinä.


Nyt on ollut ihanasti pyhäpäiviä ja aikaa omille ajatuksille. Tämän zen-moodin kun saisi pidettyä arjen tohinassakin.

Suunnitelmallisuuden lisäksi omaa mielenrauhaa tukee tietysti säännöllinen liikunta. Niinpä aloitin jälleen kerran alusta Kayla Itsinesin 12 viikon BBG1-ohjelman. Eli joka viikko on edessä kolme erilaista circuit-treeniä ja välipäivinä 35-40 minuutin kevyt reippailu venyttelyineen. Ja yhtenä päivänä on lepo. Tuntuu löysältä ohjelmalta, vaikkei se sitä ole. Muutaman kerran olen tuon setin jo tehnyt läpi, ja helppous on kaukana tuosta. Nyt on ensimmäisen viikon treenit takana, ja tänään vuoden ensimmäisenä päivänä olisi edessä vielä cardio-circuit 😅.

Ennen treeniä nautiskelen kuitenkin cappucinot rauhassa ja täyttelen kalenteriani. Sain tyttäreltä lahjaksi söpön pinkin Daily Journalin, mutta ajattelin säästää sen ensi vuoteen, kun olin ehtinyt jo tuon kalenterin hankkia ennakolta. Siinä on valmiiksi kohtia, joihin tulee merkitä muun muassa jokaiselle kuukauden tavoitteille omat sivunsa ja päiväkohtaiset sivut, joihin voi kirjata, mitä tapahtuu, mihin tulee kulloinkin keskittyä, mitä pitää muistaa, mitä on mielessä sekä kolme asiaa, joista on kiitollinen ko. päivänä.


Ihanaa alkanutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti